Kaksi Tukholman terrori-iskun taustalla ollutta on mahdollisesti otettu kiinni Syyriassa

Iskusta tuomitulla Rahkmat Akilovilla on ollut yhteyksiä molempiin miehiin.

Tukholman isku 2017
Ambulansseja kadulla, jonka molemmin puolin on kauppoja. Kadulla on paljon ihmisiä.
Ambulansseja auttamassa epäillyn terrori-iskun uhreja Tukholmassa 7. huhtikuuta.Rose-Marie Otter / EPA

Tukholman parin vuoden takaisen terrori-iskun suunnittelusta epäiltyjen kahden miehen kerrotaan olevan kiinniotettuina Syyriassa. Iskussa tekijä ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon kaupungin keskustassa huhtikuussa 2017.

Kaksikon mahdollisesta kiinniotosta uutisoivat Radio Free Europe/Radio Liberty sekä Ruotsissa TV4:n uutiset ja ETC-aikakausilehti.

Yhden kiinniotetuista uskotaan olevan terroristijärjestö Isisin rekrytoija ja toisen Isisin saarnaaja. Iskusta tuomittu Rahkmat Akilov kertoi kuulusteluissa keskustelleensa rekrytoijan kanssa kuorma-autossa.

– Se oli hän, joka kontrolloi toimintaani, Akilov sanoi kuulusteluissa.

Tuomitun on myös kerrottu kuunnelleen usein saarnaajan vihamielisiä puheita verkossa. Akilovin puhelimessa oli myös viitteitä yhteyksistä saarnaajaan.

Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) mukaan mahdollisesti kiinni otettu rekrytoija olisi ollut myös vuoden 2017 Moskovaan suunnitellun iskun taustalla.

Tukholman iskussa kuoli viisi ihmistä. Akilov tuomittiin viime vuonna elinkautiseen vankeuteen.

Kuolleiden lisäksi 149 ihmistä oli Tukholman käräjäoikeuden mukaan joutunut murhayrityksen kohteeksi tai vakavaan vaaraan.

Mahdollisesta kiinniotosta kertoi Suomessa aiemmin Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää:

Tukholman terrori-iskusta elinkautinen vankeusrangaistus – Puolustusasianajaja: "Akilov pettynyt tuomioon"