Etelä-Savon pelastuslaitos: Varaa aamuliikenteeseen runsaasti aikaa

Pelastajilla oli Etelä-Savossa yön lumimyräkän aikana toistasataa tehtävää.

Liikennesää
Ensilumi Joensuun Heinävaarassa 4. lokakuuta 2019.
Kuvituskuva.Ismo Pekkarinen / All Over Press

Keskiviikon lumimyräkkä piti pelastajat Etelä-Savossa kiireisinä.

Talvituiskussa pelastuslaitoksella oli toistasataa tehtävää, joista suurin osa oli vahingontorjuntatehtäviä kuten katkenneiden puiden korjaamista teiltä ja sähkölinjoilta. Palomestarin mukaan lunta kertyi paikoitellen puihin runsaasti.

Osa pelastuslaitoksen tehtävistä oli liikenneonnettomuuksia, mutta vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin Etelä-Savon teillä. Palomestari kuvailee ajokelin olleen illan aikana todella vaikea.

Pelastuslaitos muistuttaa, että varsinkin sivuteillä voi liikenteessä olla aamun aikana ongelmia. Aamun matkoihin suositellaan varaamaan runsaasti aikaa.

Lue myös:

Etelä-Savossa runsaasti sähkökatkoja – yön lumimyräkkä vaikuttaa junaliikenteeseen Pieksämäeltä etelään