1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. jouluruoka

Joulupöydän yltäkylläisyydessä neljän hengen resepti riittää kymmenelle – katso tästä vinkit, joilla vähennät ruokahävikkiä ja säästät rahaa

Jouluruokaa ei kannata varata ylenmäärin, koska aikuisen vatsa vetää kerralla noin puoli kiloa.

Ravintolapäällikkö Elina Pellonpää kattaa Wanhan Fredan joulupöytää Jyväskylässä. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

Säästäväisyys ei joulun alla ruokakaupoissa näy: suomalaiset ostavat 1,5-kertaisesti ruokaa jouluksi arkiviikkoon verrattuna. Ruokaa haalitaan valtava määrä, vaikka kaupat ovat auki melkein joka päivä.

Yltäkylläisyys kuuluu monen joulupöytään. Määriä kannattaa silti pohtia, vaikka suku olisi kuinka kova syömään. Pienillä laskelmilla ennen kauppareissua säästää rahaa ja välttyy ruokahävikiltä.

– Kun ruokalajeja on paljon, neljän hengen annoksesta riittää hyvin 10–12 hengelle – siitäkin huolimatta, että syödään paljon, Keski-Suomen Marttojen toiminnanjohtaja Kati-Erika Timperi sanoo.

Myös vatsa vetää yhtä paljon arkena ja pyhänä. Aikuisella määrä on noin puoli kiloa. Sitä tietoa Juhla- ja kokouspalvelu Wanhan Fredan yrittäjä ja kokki Saara Moilanen kannustaa käyttämään jouluruoan mitoituksen pohjana.

– Kaksi 8–12-vuotiasta lasta syö saman verran kuin yksi aikuinen. Jos lapset ovat sitä nuorempia, voi heitä laskea kolme syömään yhtä paljon kuin yksi aikuinen.

Jos joulua viettää yksin, Moilanen suosittelee käyttämään kauppojen palvelutiskejä. Niistä saa ostettua sopivia määriä esimerkiksi salaatteja ja kalaa yhden syöjän tarpeisiin.

Moilanen varaa itse jouluruokia vain aatoksi ja joulupäiväksi, koska laskelmista huolimatta ruokia jää aina yli. Hän itse tarjoaa tapanina mielellään jotain sellaista, mitä joulupöydässä ei vielä ole ollut: tänä vuonna kalkkunaa ja bataattilaatikkoa.

Näin lasket joulupöydän tarpeet

Kookosmaidosta tehty puuro maistuu Moilasen mukaan myös kylmänä. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

RIISIPUURO

Viisihenkiselle perheelle litrasta maitoa keittää yhdelle aterialle riittävän määrän puuroa. Riisipussin kyljessä on keittämiseen hyvä ohje. Jos viettää joulua yksin, puuroa voi keittää puolesta litrasta maitoa. Silloin syötävää jää toiseksikin päiväksi. Riisipuuron voi keittää myös riisi-, manteli-, soija-, kaura- tai kookosmaidosta tai korvata niillä osan maidosta.

250 gramman sekahedelmäpussista saa 1,5 litraa kiisseliä. Se riittää viisihenkiselle perheelle kahdeksi syöntikerraksi.

Kinkussa on iso paistohävikki. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

KINKKU

Kinkkua kannattaa varata yhdelle aterialle noin 250 grammaa yhdelle aikuiselle. Kyse on raakapainosta, koska paistohävikki on noin 40 prosenttia. Osa rasvasta sulaa ja nahka poistetaan. Lisäksi uunissa haihtuu nestettä. Nelihenkiselle perheelle riittää pyhiksi hyvin alle viiden kilon kinkku, vaikka sitä syötäisiin varsinaisen jouluaterian lisäksi aamu-, ilta- ja yöpaloilla.

Kalkkunassa hävikki on pienempi kuin kinkussa. Sitä kannattaa varata 150–180 grammaa syöjää kohti.

Yksi syöjä ei tee isoa lovea laatikoihin. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

JOULULAATIKOT

Yhdellä aterialla yksi aikuinen syö noin 240 grammaa laatikoita. Jos laatikoita on kolme, yhden annoskoko on noin 80 grammaa. Silloin yhtä laatikkoa otetaan lautaselle vajaa desi, pari–kolme ruokalusikallista.

Jos kalan graavaa itse, raakaa kalaa kannattaa varata noin 60 grammaa syöjää kohti, koska nahka poistetaan. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

KALA

Kalaa syödään yhteensä noin 50 grammaa yhdellä aterialla. Se tarkoittaa esimerkiksi 3–4 siivua graavikalaa tai kylmäsavulohta. Jos lajeja on useita, määrä lajia kohtaan on silloin hyvin pieni.

Rosollia syödään usein saman verran kuin salaatteja. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

ROSOLLI JA KASTIKE

Rosollia syödään yleensä noin 60 grammaa yhdellä aterialla. Se tarkoittaa noin paria, kolmea ruokalusikallista. Viisihenkiselle perheelle punajuurikerman jouluaatoksi ja -päiväksi saa tehtyä kahdesta desilitrasta kermaa.

Kahdelle aikuiselle ja kolmelle lapselle riittää jouluaatoksi yksi rasiallinen sienisalaattia. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

SIENISALAATTI

Sienisalaatti on aika painavaa, mutta sitäkin syödään yhdellä aterialla vain noin 60 grammaa. Jos sienisalaatin ostaa kaupasta, viisihenkiselle perheelle riittää kaksi rasiaa kahdeksi päiväksi.