Satoja työntekijöitä marssi ulos Tampereen yliopistollisen sairaalan toimipisteistä – mielenilmauksella vastustettiin säästöjä

Tehyyn kuuluvat työntekijät pelkäävät, että edessä olevat säästöt vaikuttavat potilaiden hoitoon.

Tampereen yliopistollinen sairaala
Tehyn jäsenet kokoontuneena Tampereen yliopistollisen sairaalan pihalle.
Tehyn jäsenet kokoontuivat mielenilmaukseen Tampereen yliopistollisen sairaalan pihalle.Antti Eintola / Yle

Tehyn Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosasto järjesti ulosmarssin Taysin toimipisteissä torstaina iltapäivällä. Ulosmarssi alkoi klo 14 viidessä eri paikassa Tampereella, Nokialla, Valkeakoskella ja Sastamalassa.

Mielenilmauksen oli määrä kestää 20 minuuttia, minkä jälkeen työntekijät palaavat töihin.

Tehy kertoi aiemmin torstaina, että ulosmarssi ei keskeytä sellaisia toimintoja, jotka akuutisti varmistavat potilaiden henkeä tai turvallisuutta. Poliklinikoilla työ saattaa hidastua, mutta esimerkiksi leikkauksia ei keskeytetä. Vuodeosastoilla on käytännössä yövuoromiehitys.

Hoitajat pitävät mielenosoituskylttejä.
Paula Majuri (vas.), Anne Seppänen ja Leena Saarela valmistautuivat ulosmarssiin.Heli Mansikka / Yle

Työntekijöiden mielenilmaus johtuu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä (PSHP) uhkaavista säästöistä. Sairaanhoitopiirin valtuusto päätti joulukuun alkupuolella, että ensi vuoden budjetti on reippaasti alijäämäinen.

Tehyn Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosasto 366 pitää päätöstä vääränä ja hätiköitynä. Osasto vaatii päätöksen uudelleenarviointia.

Tehyläisten mukaan päätös vaikuttaa sairaalan toimintaedellytyksiin, potilaiden hoitoon, tutkimukseen ja kehittämiseen. Työntekijöiden mielestä kärsimään joutuvat ennen kaikkea potilaat ja kuntalaiset.

– Päätös ruuhkauttaa päivystyksen ja hidastaa hoidon saantia myös kiireellisissä tapauksissa, sanoo ammattiosaston puheenjohtaja Leena Saarela.

Vähennyksiä pyritään välttämään

Sairaanhoitopiirin valtuuston päätös merkitsee, että kuntayhtymän alijäämä katetaan ensisijaisesti muilla toimenpiteillä kuin kuntien maksamia hintoja korottamalla. Valtuusto päätti, että taloussuunnittelukauden tasapainottamisohjelma esitetään valtuustolle toukokuussa 2020.

Tehyn ammattiosasto katsoo, että kuntapäättäjien käsitys erikoissairaanhoidon todellisesta hintatasosta on hämärtynyt. Työntekijät korostavat, että kuntien sairaanhoitopiirille maksamia hintoja on alennettu kahtena vuonna kuntien talouden helpottamiseksi. Lisäksi taseeseen kertynyt ylijäämä on palautettu kuntiin niiden vaatimuksesta.

– Epärealistiset talousarviot ovat johtaneet kiristyneeseen ilmapiiriin. PSHP:n henkilökunta on työskennellyt jo vuosia kovan paineen ja kuormituksen alla, joten henkilöstöstä ei voida enää leikata, Tehyn tiedotteessa sanotaan.

Sairaanhoitopiirin yt-neuvottelut alkavat 8. tammikuuta. Tehylle on ilmoitettu 35 miljoonan euron säästötavoitteesta.

Tehyn jäseniä kokoontuneena Tampereen yliopistollisen sairaalan pihalle.
Mielenilmaukseen osallistui satoja työntekijöitä.Heli Mansikka / Yle

Ennen budjettikokousta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen arvioi, että kiista rahoituksesta saattaa vaikeuttaa potilaiden pääsyä erikoissairaanhoitoon. Martikainen sanoi, että alijäämäisen budjetin hyväksyminen saattaisi merkitä ensi vuonna 500 henkilön vähennystarvetta.

Myöhemmin Martikainen tarkensi Ylen haastattelussa, että henkilökunnan vähentämistä pyritään välttämään viimeiseen asti. Hän sanoi käyttäneensä vähennystarvetta kuvaamaan muutoksen suuruutta.

Täsmennetty 19.12.2019 klo 15.22: hintojen alennus viittaa kuntien sairaanhoitopiirille maksamiin rahoihin ei yksittäisten potilaiden maksamiin hintoihin.

Lue lisää:

Pirkanmaan kunnat eivät taipuneet budjetin korotukseen ​– sairaanhoitopiirin on etsittävä yli 20 miljoonan säästöt