Selma Vilhusen kolumni: Köyhät ja homeiset

Onko meillä varaa antaa osan sairastua vakavasti rakennusten ongelmista vain siksi, että aivan kaikki eivät sairastu, kysyy Selma Vilhunen.

sisäilmaongelmat
Selma Vilhunen
Laura Railamaa / Yle

Kuulun siihen yhä kasvavaan suomalaisten joukkoon, jotka ovat herkistyneet sisäilman homeille.

Vuosien varrella olen kohdannut paljon ymmärtämättömyyttä homeiden aiheuttamista ongelmista ihmisen terveydelle. Oireiluni syyksi minulle on ehdotettu milloin stressiä, milloin huomionhakuisuutta. Voi olla, että olen huomionhakuinen – ja voin vakuuttaa, että homeoireilu tekee olon erittäin stressaantuneeksi. Olen silti kokenut hyödyllisemmäksi syyttää oireistani rakennusta, jossa niitä saan.

Oireet nimittäin katoavat varsin pian sen jälkeen, kun olen päässyt pois ongelmallisesta rakennuksesta. Pidän elämästäni paljon enemmän, kun en kärsi kasvojen toispuoleisesta puutumisesta, lihas- ja nivelkivuista, kuumeilusta, limakalvojen jatkuvasta tulehduksesta, korvatulehduksista, muistamattomuudesta, jatkuvasta väsymyksestä ja toisaalta kyvyttömyydestä nukkua levollista unta, ruuansulatuksen häiriöistä, rytmihäiriöistä ja munuaisten toiminnan ongelmista. On helpompi työstää stressiä ja huomionhakuisuuttakin silloin, kun syke ei hakkaa sataaneljääkymmentä lepotilassakin.

And yet I’m one of the lucky ones, Greta Thunbergia lainatakseni. En ole sairastunut kroonisesti, enkä kärsi homealtistusta usein seuraavasta kemikaaliyliherkkyydestä. Ainoastaan kuuloni on lukuisten tulehdusten jäljiltä heikentynyt toisessa korvassa, mutta se on pientä verrattuna siihen millaisten sairauksien kanssa moni kamppailee loppuelämänsä.

Joskus ajattelen, että herkistymiseni on oikeastaan eräänlainen supervoima: tiedän useimmiten varsin pian, jos rakennuksessa on ongelmia, ja näin pystyn suojelemaan itseäni ja perhettäni homeelta. Kun vain vältän homeisia paikkoja, olen varsin terve ihminen. Sairastan harvoin flunssia, ja oloni on kaikin puolin hyvä.

Haaste on tietenkin siinä, että niin moni rakennus on homeessa.

Usein kuulee homeongelman vähättelyn perusteena, että vain osa ihmisistä saa oireita ja sairastuu. Ilmiö on kieltämättä kiinnostava, mutta ei mitenkään ennennäkemätön. Ihmiskehot reagoivat muihinkin asioihin keskenään eri tavoin, ja syitä tähän on lukemattomia.

Suosittu selitys lääkärien keskuudessa on tällä hetkellä, että homeoireilu on pohjimmiltaan psyykkistä (siirryt toiseen palveluun), ja että ihmisen mieli homeita pelätessään synnyttää kehon oireilun. Hoidoksi tarjotaan mielialalääkkeitä ja käyttäytymisterapiaa.

Olen valmis uskomaan, että myös ajatuksillani on vaikutusta kehoni oireiluun. Mutta mitä tehdä silloin, kun sisäilmasta oireilee puolivuotias vauva tai perheen kissa tai koira? Millaista käyttäytymisterapiaa lääkärit suosittelevat alakoululaisille, jotka oireilevat koulussa, mutta parantuvat lomien aikana?

Onko meillä varaa antaa osan sairastua vakavasti rakennusten ongelmista vain siksi, että aivan kaikki eivät sairastu?

Rakentaminen, kiinteistöjen kunnossapito ja korjaaminen ovat kallista hommaa ja iso bisnes. Näyttää siltä, että siellä missä rakennuksia tehdään, omistetaan ja ylläpidetään, vallitsee penseys sitä kohtaan, että joku joutuisi tekemään ylimääräistä työtä rakennuksen kunnon hyväksi, puhumattakaan siitä, että joku joutuisi maksamaan siitä.

Asumisterveyslaki (siirryt toiseen palveluun) on liian suurpiirteinen, eivätkä sen määräykset käytännössä velvoita mihinkään. Tästä seuraa, että ihmiset eivät ole yhdenvertaisia homeongelman keskellä. Se, jolla on rahaa, voi suojella itseään ja läheisiään silloinkin, kun vuokranantaja tai taloyhtiö pistävät kapuloita rattaisiin, ja sanovat sellaisia lauseita kuin "ei täällä kukaan ole aikaisemmin oireillut" tai "ei betoni homehdu", tai teettävät näytösluonteisia kosteusmittauksia, jotka muka osoittavat ettei ongelmaa ole.

Hyvätuloinen voi tilata homekoiratutkimuksen ja sen jälkeen materiaalinäytetutkimuksen. Hän palkkaa asianajajan yhdellä puhelinsoitolla, ja jos kaikki menee hyvin, homeongelma korjataan onnistuneesti, eikä hän joudu edes maksamaan kaikkia kuluja yksin (siirryt toiseen palveluun).

Hyvätuloinen voi tarvittaessa myös vaihtaa asuntoa vaikka monta kertaa peräkkäin, kunnes löytää sellaisen, jossa ei oireile. Jos omaisuus on mennyt homeasunnossa pilalle, hän menee kauppaan ja ostaa uudet kamppeet.

Köyhä nukkuu kaikki ikkunat auki pakkasellakin, tai parvekkeella jos hänellä on sellainen, ja toivoo, että joku jossain ottaisi todesta hänen oireilunsa.

Vain lapset kouluissaan saavat kaikki samanarvoisen kohtelun: kaikki altistuvat tasapuolisesti taustaan katsomatta.

Selma Vilhunen

Kirjoittaja on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.

Aiheesta voi keskustella 23.01. klo 23.00 asti.

Lue myös:

Selma Vilhusen kolumni: Etuoikeutetun raskas harmistus

Selma Vilhusen kolumni: Kun kulutusjuhla ei ole enää vaihtoehto, tarvitsemme taidetta kipeämmin kuin koskaan