Yhdysvallat nostaa tupakan ostamisen alaikärajan 21 vuoteen

Sähkötupakan suosio on noussut Yhdysvalloissa nopeasti.

tupakkatuotteet
mies tupakoi
Mies tupakoimassa.AOP

Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt säädöksen, joka nostaa tupakkatuotteiden ostamisen alaikärajan 18:sta 21:een vuoteen. Säädös on osa ensi vuoden budjettia.

Yhdysvaltain 50 osavaltiosta 19 oli jo aiemmin päättänyt 21 vuoden alaikärajasta. Ensi vuodesta alkaen tämä raja koskee koko maata.

Säädös koskee niin tupakkaa, sähkötupakkaa, kuin muitakin tupakkatuotteita.

Yhdysvalloissa tavallisen tupakan suosio on varsinkin nuorison keskuudessa romahtanut. Toisen asteen opiskelijoista enää 3,6 prosenttia polttaa tavallisia savukkeita.

Sen sijaan sähkötupakan suosio kasvaa nopeasti (siirryt toiseen palveluun), mikä huolestuttaa terveysasiantuntijoita. Toisella asteella loppupuolelle edenneistä opiskelijoista poltti sähkötupakkaa tänä vuonna 20,9 prosenttia. Määrä on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta.

Tupakanoston alaikärajan nostamista ovat kannattaneet maan molemmat pääpuolueet. Nosto on saanut tukea myös eräiltä tupakkayhtiöiltä samoin kuin sähkötupakan käyttäjien yhdistykseltä.

Lähteet: AFP