1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Joululiikenne

Joulun menoliikenne alkaa kehnoissa sääoloissa – junat kulkevat taas Kouvolan ja Mikkelin välillä

Viimeisetkin myrskyn aiheuttamat ratavauriot on korjattu.

Perjantaina sää on epävakaista. Kuva: Esko Jämsä / AOP

Sää ei suosi tänään joulun viettoon lähtijöitä, sillä osassa maata saadaan Ilmatieteen laitoksen mukaan joko vettä tai lunta. Ajokeli on huono räntä- tai lumisateen takia laajalti maan keskiosissa.

Vettä saadaan maan etelä- ja länsiosissa ja lunta itäosissa. Sen sijaan pohjoisessa sää on perjantaina pääosin poutainen.

Tieliikennekeskuksen joulunajan liikenne-ennusteet löytyvät tmfg.fi-sivun (siirryt toiseen palveluun) uutisista. Lisäksi tietoa ajokeleistä, ruuhkista ja esimerkiksi tietöistä löytyy kootusti osoitteesta liikennetilanne.tmfg.fi. (siirryt toiseen palveluun)

Pääteille ei odoteta ruuhkia

Joulun menoliikenne alkaa tänään, mutta poliisin mukaan pahoja ruuhkia pääteillä ei ole odotettavissa. Menoliikenteen nimittäin odotetaan jakaantuvan useammalle päivälle.

Jonoja saattaa kuitenkin syntyä ainakin asutuskeskusten läheisyydessä. Siksi poliisi kehottaakin autoilijoita varautumaan sekä aikataulullisesti että henkisesti siihen, ettei liikenteessä pysty ajamaan täysin oman rytminsä mukaan. Virkavalta muistuttaa myös järkevän välimatkan eli turvavälin tärkeydestä.

Vilkkaassa liikenteessä ajettaessa on myös erityisen tärkeää huomioida keliolot ja niissä mahdollisesti tapahtuvat muutokset.

Tavarat ja matkustajat täytyy sijoittaa henkilöautoon niin, etteivät ne häiritse kuljettajan havainnointia tai ajamista eivätkä tavarat voi äkkitilanteissa sinkoutua autossa olevien päälle. Poliisi neuvoo pakkaamaan tavarat takakonttiin tai auton katolle.

Autoilijoiden apuna on jälleen perinteinen Autoliiton yleisen tiepalvelun Operaatio Lumihiutale. Apua löytyy numerosta: 0200 8080.

Junat kulkevat taas Kouvolan ja Mikkelin välillä

Keskiviikkoisen myrskyn jäljiltä oli varhain perjantaiaamuna vielä sähköttä noin 5 500 asiakasta pääosin maan itä- ja keskiosissa, selviää energiateollisuuden sähkökatkokartasta. (siirryt toiseen palveluun) Eniten sähkökatkoksia oli aamulla Jyväskylässä, Savonlinnassa, Puumalassa ja Hämeenlinnassa – kussakin kunnassa sähköttömiä asiakkaita oli noin 2 000. Ilman sähköä oli myrskyn takia enemmillään noin 60 000 taloutta.

Vikoja aiheuttavat lumen painosta linjalle kaareutuneet puut ja katkenneet oksat ja latvukset. Lumi on jäätynyt puihin ja painaa niitä sähkölinjoille.

Järvi-Suomen Energia muistutti illalla lähettämässään tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun), että linjoilla olevia puita ei saa missään tapauksessa itse poistaa linjoilta eikä mahdollisiin maassa oleviin johtoihin saa koskea sähköiskun vaaran takia.

Keskiviikon myrskyn radoille aiheuttamia vaurioita korjattiin vielä varhain perjantaina. Rataliikennekeskus kertoi ennen neljää aamuyöllä, että kaikki vauriot on saatu korjattua. Junaliikenne pääsee siis jatkumaan myös pisimpään poissa käytöstä olleella Kouvola-Mikkeli-välillä.

Junia korvattiin myrskyvaurioiden takia busseilla keskiviikkona ja torstaina osin myös Turun ja Toijalan, Mikkelin ja Pieksämäen sekä Joensuun ja Parikkalan välillä.