Tutkimus: Köyhät päätyvät rikkaampia useammin psykiatriseen sairaalahoitoon

Tulokset viittaavat tutkijoiden mukaan siihen, että hoitojärjestelmä kohtelee ihmisiä eri tavoin riippuen tulotasosta.

psykiatrinen hoito
Psykiatria psykiatrinen sairaala mielenterveys
Arkistokuva.Yle

Mitä vähemmän on rahaa, sitä todennäköisemmin päätyy ensimmäistä kertaa psykiatriselle osastolle hoitoon, selviää tuoreesta Tampereen yliopiston tutkimuksesta.

Psykiatrisella puolella on menty kohti avohoitoa, mutta sairaalahoidon tarve ei ole vähentynyt samaa tahtia eri tuloluokissa.

Tutkimusjaksolla suurituloisilla ensimmäistä kertaa sairaalahoitoa vaativien vakavien mielenterveyshäiriöiden määrä laski, kun pienituloisimmilla määrä aluksi nousi ja kääntyi vasta lopuksi laskuun.

Tulokset viittaavat tutkijoiden mukaan siihen, että hoitojärjestelmä kohtelee ihmisiä eri tavoin riippuen tulotasosta. Tätä pitäisi heidän mukaansa selvittää lisää.

Tutkijoiden kolmas havainto oli, että vuonna 2014 noin neljännes hoitoon päätyneistä oli ollut alhaisimmassa tuloluokassa jo sairastumista edeltävänä vuonna.

– Ennaltaehkäisevien palveluiden sekä matalan kynnyksen hoidon täytyy olla aidosti saatavilla taloudellisesti tai muuten heikommassa asemassa oleville, jotta sairaalahoitoa vaativia häiriöitä voitaisiin tehokkaasti ehkäistä, psykiatrian erikoislääkäri Kimmo Suokas toteaa tiedotteessa.

Tampereen yliopiston tutkimuksessa käytiin läpi eri tuloluokissa olevien ihmisten päätymistä psykiatriseen sairaalahoitoon ensimmäistä kertaa vuodesta 1996 vuoteen 2014.

Tutkimukseen osallistui Tampereen yliopiston, Helsingin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston sekä THL:n tutkijoita.