Janne Saarikiven kolumni: Joulun lapset

Lähi-idän ja Suomen politiikan tapahtumista tulee mieleen kahden tuhannen vuoden aikaisia tapahtumia.

al-Holin leiri
Janne Saarikivi
Petteri Sopanen / Yle

Näinä aikoina on Lähi-idässä tapahtumia, joista tulee mieleen kahden tuhannen vuoden aikaisia tapahtumia. Silloin oli kylmään vuodenaikaan syntynyt lapsi, josta tulisi kikkaratukkaisen arabin värinen seemiläisen kielen molottaja.

Lapsen äiti kuului outoon monoteistiseen lahkoon. Lahkon edustama radikalismi muodosti uhan vakaalle Rooman valtakunnalle. Alueella olikin koko ajan väkivaltaisia konflikteja. Myöhemmin lahkoon kuuluvat lisääntyisivät epidemianomaisesti jopa Rooman kaupungissa, jonka he huhujen mukaan sytyttäisivät tuleen. Asiasta ei tosin ole varmaa tietoa, mutta näin nämä asiat aikanaan koettiin.

Lapsi oli syntymässä ilman isää, ilmeisen epätyypillisen parisuhteen seurauksena. Äiti oli siis epävakaa nainen, voiko sellaisen antaa kasvattaa lasta vai tarvitaanko huostaanotto?

Syntymä tapahtui kylmissä leirimäisissä olosuhteissa. Melkein voi sellaiset kuvitella Lähi-Itään nykyisinkin, esimerkiksi nyt al-Holin pakolaisleiriin. Lasten sänkyä ei ollut saatavilla äitiyspakkauksesta puhumatta, saniteettitilat olemattomat, rokotussuojaus puutteellinen. Lapsi nukkui eläinsuojassa, ulosteiden hajussa.

Pian tilanne paheni entisestään. Vallanpitäjät antoivat käskyn, että olisi surmattava lapsia. Jos olisi ollut sosiaalinen media, he olisivat twiitanneet sinne karmeita uhkauksia. Tämä on aika tavallista näinäkin aikoina, etninen vaino siis, vallanpitäjien sydämettömyys.

Tuolloin, kuten nykyäänkin, monet pakenevat jonnekin ihan vain siksi kun edustavat väärää kansallisuutta, kieliryhmää tai uskontoa. Niin kävi tälle lapselle ja niin käy tänäänkin lapsille.

Ensimmäisestä joulusta alkaen on lapsen häpeä ja kärsimys kaikkien häpeää ja kärsimystä.

Vieraassa maassa lapsen perhe sai osakseen kaikenlaisia solvauksia. En tiedä mitä kaikkea hän sai kuulla, mutta arvelen, että jotain sellaista, mitä yhä vieläkin kuulee sanottavan, joskus aivan korkeasti koulutetuilta ja arvovaltaisiltakin tahoilta.

Lapsen elämä sitten meni kuten rikkinäisten perheiden lapsilla tapaa. Hänestä tuli radikaali aikuinen, joka jatkoi monoteistisen lahkon epävakauttavaa vaikutusta, yllytti väkeä vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vastaan.

Eipä aikaakaan kun tämä uskonnollinen fanaatikko pilasi tärkeän vuotuisjuhlan. Kuvitelkaapa henkilö, joka joulun aikaan häiritsee ostoksia riehumalla kauppakeskuksessa kaatamassa myyntipöytiä. Tai keskeyttää hartaan joululaulutunnelman kirkossa huutamalla syytöksiä tekopyhyydestä. Sellainen oli tämä partaradikaali.

Hänet vietiinkin pois mustalla maijalla. Paperit eivät olleet kunnossa. Karkotus uhkasi, mutta koska henkilön radikalismi oli jo herättänyt yhteiskunnallista keskustelua, joutuivat poliitikot ottamaan kantaa hänen tilanteeseensa.

Eräs heistä, nimeltään Pontius Pilatus, tai ehkä se olikin joku nuori nainen, teki Instagramiin kyselyn. Haluatteko, että vapautan teille tämän radikaalin vai toisen, jonka nimi on Barabbas. Hän ei nimittäin uskaltanut itse tehdä päätöstä, koska oli riippuvainen kansan suosiosta. Päivityksen jälkeen hän pesi kätensä sukupuolineutraalissa käymälässä.

Lopulta kävi niin kuin kävi. Lapsesta tuli kaikkien halveksunnan kohde, koska hän oli käyttänyt vääriä sanoja, harjoittanut uskontoa väärin, puhunut väärää kieltä ja ollut väärää mieltä, twiitannut aivan vääriä ilmauksia. Epäilemättä hän oli ollut vääränvärinen, väärää poliittista kantaa, sukupuolta tai seksuaalista identiteettiä. Siitä tuli osaksi häpeää, yleistä solvaamista, kidutusta ja kuolema.

Kaikkea tätä on maailma tänä päivänä. Toisaalla on kidutuskammioita ja kansalaissotia ja toisaalla valmistellaan niitä lisäämällä internettiin inhoa, vihaa ja valheita.

Silti, kuten tiedätte, on tällä tarinalla merkitys, nimittäin joulu. Ja joulu on se, että katsomme äitiä ja lasta, ihmistä. Että katsomme toisiamme uskonnon, kielen, puoluekannan ja ihonvärin sijaan silmiin emmekä yhtäkkiä voi olla hymyilemättä. Että näemme maailman kuten lapsi, ja että näemme lapsessa Jumalan.

Ensimmäisestä joulusta alkaen on lapsen häpeä ja kärsimys kaikkien häpeää ja kärsimystä. Autetaan siis kurjiin oloihin syntyneet lapset jouluksi kotiin, eikä halveksita heidän äitejäänkään. Sillä tätä meiltä vaatii joulu enemmän kuin kynttilöitä ja kuusta.

Janne Saarikivi

Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja todennäköisesti eri mieltä kanssasi.

Lue myös:

Roope Lipastin kolumni: Joskus kannattaisi kokeilla olla väärässä

Rajkumar Sabanadesanin kolumni: On lottovoitto syntyä Suomeen

Anton Vanha-Majamaan kolumni: Jos haluamme kitkeä rasismin yhteiskunnastamme, meidän täytyy tunnistaa se itsessämme