Invalidiliiton talossa asuvan Karitan arkea leimaavat ainainen kiire, vaihtuvat työntekijät ja ulkoilun puute – Samaan aikaan Validia tahkoaa miljoonatulosta

Yhtiön mukaan voittorahoja on käytetty muun muassa järjestelmäkehitykseen. Asukkaat toivovat, että voitot käytettäisiin henkilökunnan palkkaamiseen.

vammaiset
Validia takoo miljoonavoittoja, vaikka palvelusta on löytynyt lukuisia epäkohtia
Validia takoo miljoonavoittoja, vaikka palvelusta on löytynyt lukuisia epäkohtia

Invalidiliiton omistaman Validia Asumisen ongelmat ovat olleet viranomaisten tiedossa jo ainakin viiden vuoden ajan. Samaan aikaan Validia on tahkonnut hyvää tulosta.

Tampereella Validian asunnossa asuva Karita Hildén ja hänen isänsä Pekka Hildén kertovat, että arkea leimaavat vaihtuvat työntekijät, ainainen kiire ja palvelun laadun heikkeneminen.

– Kauhean nopeasti tehdään kaikki, Karita sanoo.

Valvira ja aluehallintovirastot aloittivat viime syksynä suuroperaation (siirryt toiseen palveluun), jossa ne ottivat koko Validian valvonnan kohteeksi. Validia Asuminen on Suomen suurin vaikeavammaisten asumispalvelujen tuottaja.

Pekka kertoo, että heidän kokemuksensa mukaan asioiden vieminen eteenpäin johti koston kierteeseen hoitajilta.

– Ei sanottu huomenta, tiuskittiin, äyskittiin ja paiskottiin. Karitan vaatteet oli huiskin haiskin kaapeissa, Pekka sanoo.

Karitan mukaan vaikeavammaisia ei yksinkertaisesti kuunnella.

Validia joutui vastaavaan valvontaan kuin vanhuspalveluiden tuottajat

Validia Asumisen toimitusjohtaja Päivi Harmaakorpi on Hildénien kokemuksesta pahoillaan.

– Murheellista kuulla, jos meidän asiakkaat kokevat tilanteen olevan näin. Jos palaute on tämänkaltaista, meillä on syytä paneutua asiaan, Harmaakorpi sanoo.

Karitan kokemukseen kuulluksi tulemisesta ollaan miettimässä ratkaisua jo ministeriötasolla asti, kun vuoden 2020 alussa työnsä aloittaa asiantuntijatyöryhmä (siirryt toiseen palveluun), jonka tarkoituksena on turvata vammaisten itsensä kuuleminen heitä koskevassa päätöksenteossa.

Karita ja Pekka Hildén Karitan keittiössä.
Karita Hildén joutui muuttamaan vuoden vaihteessa Validian talosta toiseen, koska Insinöörinkadun talo menee remonttiin.Nella Nuora / Yle

Validia on tiettävästi ensimmäinen vammaispalvelujen tuottaja, joka on joutunut valtakunnallisen valvonnan kohteeksi.

Aiemmin vastaavaan valvontaan on otettu vain vanhustenhoitopalvelujen tuottajia, kuten Esperi Care ja Attendo.

Ylitarkastaja Sari Vuorilampi Valvirasta kertoo, että valvonta on aloitettu useassa Validian yksikössä. Validia Asumisen toimitusjohtajan Päivi Harmaakorven mukaan viranomaisten mielenkiinto on kohdistunut syksyllä 2019 heidän yksiköihinsä Iisalmessa, Turussa ja Kouvolassa.

Vuorilampi kertoo, että Valvira alkoi saada Validiaa koskevia epäkohtailmoituksia runsaammin viime vuonna. Ilmoituksissa korostuivat samankaltaiset asiat. Tämän vuoksi Valvira ryhtyi toimenpiteisiin ja aloitti palveluntuottajan valtakunnallisen valvonnan.

Invalidiliiton asumispalveluiden tulos oli 4,2 miljoonaa

Samaan aikaan kuin asukkaat sekä viranomaiset ovat havainneet Validian toiminnasta lukuisia epäkohtia, Validia Asuminen on tehnyt varsin kelvollista tulosta.

Vuonna 2018 asuntoja vammaisille tarjoava Validia Asuminen eli Invalidiliiton Asumispalvelut Oy teki 4,2 miljoonan euron tuloksen. Tulos parani huomattavasti vuodesta 2017, jolloin viivan alle jäi 1,5 miljoonaa. Vuonna 2016 voittoa kertyi reilut kolme miljoonaa.

Validia Asuminen perustelee vuoden 2018 tulosta sillä, että se myi ikäihmisten tehostetun palveluasumisen liiketoiminnan. Tarkoituksena on keskittyä vaikeavammaisten palveluiden tuottamiseen.

Asumispalvelut on merkittävä osa Invalidiliitto-konsernin toimintaa. Vuoden 2018 liikevaihdosta ja muista tuotoista asumispalvelujen osuus oli melkein puolet.

Vuoden 2019 lukuja ei ole vielä saatavilla.

Pystymme kehittämään toimintaa ja varmistamaan hyvää palvelua meidän asiakkaillemme.

Päivi Harmaakorpi, Validia Asuminen

Validian toimitusjohtajan Päivi Harmaakorven mukaan omistaja on odottanut yhtiöltä tuottoa kohtuullisesti.

– Pystymme kehittämään toimintaa ja varmistamaan hyvää palvelua meidän asiakkaillemme, Harmaakorpi sanoo.

Validia Asuminen on niin kutsuttu Yhteiskunnallinen yritys. Tämä tarkoittaa sitä, että Validia on sitoutunut toimimaan vastuullisesti ja käyttämään yli puolet voittoeuroistaan yhtiön kehittämiseen tai omistajan muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Tämä tarkoittaisi sitä, että 4,2 miljoonan euron voitoista noin kaksi miljoonaa olisi pitänyt käyttää toiminnan kehittämiseen.

Harmaakorven mukaan rahat käytetään tuleviin investointeihin.

Vuonna 2019 yhtiö paneutui järjestelmäkehitykseen. Harmaakorven mukaan merkittävimmät investoinnit ovat liittyneet asiakas- ja palvelukutsujärjestelmiän uusimiseen. Lisäksi työntekijöiden osaamista ja työhyvinvointia on viety eteenpäin.

Puutteita ainakin 40 prosentissa Validian yksiköistä

Valvovien viranomaisten tarkastuskäynneillä miljoonavoitot tai hyvä palvelu ei aina ole näkynyt. Yle kävi tätä juttua varten läpi Validiaa koskevia valvovien viranomaisten päätöksiä viimeisen viiden vuoden ajalta.

Tarkastuskäynnit oli tehnyt joko kaupunki, aluehallintovirasto tai Valvira.

Viranomainen oli löytänyt epäselvyyksiä ainakin 16 Validian eri yksiköstä eri puolilta Suomea. Validia Asumisella on 40 yksikköä 21 paikkakunnalla.

Tämä tarkoittaa sitä, että epäselvyyksiä on havaittu noin 40 prosentissa kaikista Validian yksiköistä. Karita Hildén ja hänen isänsä Pekka uskovat, että epäkohtia saattaa olla vielä enemmän, mutta niistä ei vain puhuta.

Suomen kartta, johon on merkitty paikkakunnat, joissa havaittu epäkohtia.
Laura Merikalla/Yle Uutisgrafiikka

Esimerkiksi Iisalmessa vuonna 2016 asukkaat joutuivat odottamaan toistuvasti apua yli kahden tunnin ajan arkiaskareissa. Näin kävi esimerkiksi aamutoimissa, wc:ssä käynnissä ja lääkkeiden kanssa.

Vuonna 2018 liikuntakyvytön asukas unohtui makaamaan pimeään huoneeseen yli 10 tunnin ajaksi Hämeenlinnassa. Hän ei ollut pystynyt kutsumaan apua. Kyseiselle asukkaalle oli erityisen tärkeää, että hän saisi säännöllisesti ruokaa ja juomaa.

Alkuvuodesta 2019 Tampereella yövuoroja teki lääkeluvaton henkilö. Jos yksikössä olisi tapahtunut yön aikana jotain, asukkaille ei olisi voitu antaa lääkettä. Lisäksi saman yksikön esimies joutui työskentelemään useita kertoja ylipitkiä työpäiviä. Pisimmillään työpäivät venyivät yli 16 tunnin mittaisiksi.

Asukkaiden mielestä palvelu on huonontunut viime vuosina

Validia Asumisen Päivi Harmaakorpi kertoo olevansa tapahtuneista todella pahoillaan. Hänen mukaansa Validia ei pysty poikkeustilanteissa, esimerkiksi äkillisen poissaolon takia, tarjoamaan niin hyvää palvelua kuin haluaisi.

– Silloin joudutaan joustamaan ja miettimään erilaisia ratkaisuja, Harmaakorpi sanoo.

Harmaakorven mukaan Validiassa on tehty korjaavia toimenpiteitä, ettei vastaavia tilanteita syntyisi uudelleen.

Karita Hildén on asunut Validian asunnossa 27 vuoden ajan. Hänen ja hänen isänsä mukaan palvelun laatu on koko ajan heikennyt. Myös muut Validian asukkaat tuntuvat olevan samaa mieltä.

Karita kertoo, että aiemmin he esimerkiksi pääsivät käymään talon ulkopuolella. Sittemmin Validian järjestämät kauppareissut tai matkat talon ulkopuolelle ovat vaihtuneet jatkuvaan kiireen tuntuun.

– Validia voisi niistä voittomarkoistaan tarjota toisinaan apua myös talon ulkopuolelle ja lisätä henkilökuntaa, Pekka Hildén sanoo.

Karita on samaa mieltä.

Katso koko juttu videolta.

Aiheesta lisää Yle A-Studiossa tiistaina 7. tammikuuta. Studiossa vieraina Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen ja vammaisaktivisti Amu Urhonen. Juontajana Heikki Ali-Hokka.

Lue myös:

Vaikeasti vammainen tytär jäi ilman lääkkeitä, nuori mies unohtui kuumaan saunaan – asukkaiden kokemukset paljastavat, miksi Validia joutui tehovalvontaan