Savon ammattiopisto sai valtiolta 400 000 euroa lokakuisen kouluhyökkäyksen jälkihoitoon

Kuopion koulusurma
Kynttilöitä kauppakeskus Hermanin edustalla.
Kouluhyökkäys tapahtui Savon ammatti- ja aikuisopiston opetustiloissa kauppakeskus Hermanissa Kuopion Leväsellä.Anna Ronkainen / Yle

Savon ammattiopisto on saanut valtiolta 400 000 euron avustuksen Kuopion lokakuisen kouluhyökkäyksen jälkihoitoon.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti oppilaitosta päätöksestä tänään perjantaina.

Oppilaitos voi käyttää tukea esimerkiksi henkilökunnan ja opiskelijoiden psykososiaalisen tuen palkkakustannuksiin ja muihin kuluihin. Rahat on käytettävä kevääseen 2023 mennessä.

Edellinen hallitus esitti lokakuussa lisätalousarviossaan yhteensä miljoona euroa kouluhyökkäyksen jälkihoitoon. Savon ammattiopistolle nyt myönnetty tuki on osa pakettia.

Hyökkäyksessä Savon opiston tiloihin kauppakeskus Hermanissa kuoli nainen ja haavoittui epäillyn lisäksi yhdeksän muuta ihmistä. Epäilty on oppilaitoksen opiskelija.

Poliisi tutkii asiaa murhana ja yhdeksänä murhan yrityksenä.

Lue lisää:

Kuopion kouluhyökkäyksestä epäillyn mielentila määrättiin tutkittavaksi

Kuopion kaupungin tukipakettiesitys koulusurman kriisityön jälkihoitoon on lähes valmis: "Tarvitsemme satoja tuhansia euroja"

Korjaus kello 17.44: Uutisessa luki aluksi, että oppilaitoksen nimi on Savon ammatti- ja aikuisopisto. Nykyinen nimi on pelkkä Savon ammattiopisto.