Verkkokauppa on tullut joulun ruokapöytäänkin – "Yhä enemmän halutaan aikaa itselle ja perheelle, jolloin ostokset halutaan saada nopeasti"

Ruuan verkkokaupan suosio jatkaa kasvuaan.

jouluruoka
Verkkokaupasta ostettuja jouluruokia valmiina lähetettäväksi ostajalle.
Esimerkiksi Oulun Kaakkurin K-Citymarketissa osa myyjistä keskittyy erityisesti verkkokaupan tilauksiin.Päivi Seeskorpi / Yle

Verkkokaupan suosio näkyy myös jouluruokien hankinnassa.

Esimerkiksi Oulun Kaakkurin K-Citymarketissa verkkotilauksia on otettu vastaan niin paljon kuin on tässä vaiheessa mahdollista. Kauppias Risto Kontturi kertoo, että verkkokauppa sitoo osan myymälän henkilökunnasta ja vaatii varastotilaa.

– Kapasiteetti alkaa olla aika lailla tapissa. Tälle joululle ei enää kovin paljoa tilauksia voida ottaa.

Yhtenä syynä ruokien tilaamiseen netistä on kauppiaan mukaan ihmisten ajan käyttö.

– Yhä enemmän halutaan aikaa itselle ja perheelle, jolloin ostokset halutaan saada nopeasti.

Koko vuoden osalta verkkokauppa on Kontturin mukaan kasvanut yli sata prosenttia. Kokonaismyynnistä nettikaupan osuus on viisi prosenttia.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi. (siirryt toiseen palveluun)

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)