Kokemäenjoen pinta on nyt korkeimmillaan yli vuosikymmeneen – katso vetiset kuvat Porin Kirjurinluodosta

Viime viikkojen runsaat sateet ovat nostaneet Kokemäenjoen pintaa. Ennusteen mukaan joen virtaama lähtee viikonloppuna laskuun.

Kokemäenjoki
Porin Kirjurinluodossa tulvii.
Kokemäenjoen pinta on ollut korkeammalla viimeksi vuonna 2008.Rami Koivula / Yle

Kokemäenjoen pinta on tällä hetkellä suurimmillaan yhteentoista vuoteen.

Vesi on sateiden takia noussut korkealle ja kaikille Porin Kirjurinluodon ulkoilureiteille ei ole asiaa ilman kanoottia tai kahluusaappaita.

Tämän hetkisen ennusteen mukaan joen virtaama lähtee laskuun perjantain ja lauantain välisenä yönä, mutta pysyy kuitenkin keskimääräistä suurempana ainakin vielä joulunpyhien ajan.

Myös muualla Satakunnassa on märkää. Vesi on noussut pelloille esimerkiksi Kokemäellä ja Huittisissa. Kokemäenjoen lisäksi Punkalaitumenjoen ja Loimijoen vedenpinnat ovat nousseet.

Porin Kirjurinluodossa tulvii. Kokemäenjoki.
Vesi on hiipinyt lähelle Kirjurinluodon valotaideteosta.Rami Koivula / Yle
Porin Kirjurinluodossa tulvii.
Kirjurinluodon hiekkarannasta ei ole tällä hetkellä paljoa näkyvissä.Rami Koivula / Yle
Porin Kirjurinluodossa tulvii. Kokemäenjoki.
Polsan reitin pitkospuut eivät ole juuri nyt käyttökunnossa.Rami Koivula / Yle
Porin Kirjurinluodossa tulvii.
Rantatörmän kivetystä näkyy yleensä paljon suurempi kaistale kuin nyt.Rami Koivula / Yle
Porin Kirjurinluodossa tulvii. Kokemäenjoki.
Porissa on satanut runsaasti viime viikkoina ja se näkyy Kirjurinluodossa.Rami Koivula / Yle
Porin Kirjurinluodossa tulvii.
Tätä polkua pitkin pääsisi Kirjurinluodon lossille, jos se ei olisi veden vallassa.Rami Koivula / Yle
Porin Kirjurinluodossa tulvii.
Veden ennustetaan olevan nyt korkeimmillaan. Rami Koivula / Yle