1. yle.fi
  2. Uutiset

Syyrian Idlibissä kymmenet tuhannet pakenevat pommituksia – kymmeniä kuollut, osa ei pääse pakenemaan

YK:n tarkkailijoiden mukaan yhden vuorokauden aikana pommituksia on paennut 18 000 ihmistä.

Syyria
Syyrialaisia pakenemassa pommituksia Idlibiin.
Syyrialaisia pakenemassa pommituksia Idlibin lähistöllä.Aaref Watad / AFP / Lehtikuva

Kymmenet tuhannet siviilit pakenevat kohti Turkin rajaa Syyrian Idlibin maakunnasta ankarien pommitusten takia.

Syyrian hallinto ja sen liittolainen Venäjä ovat lisänneet pommitusten määrää (siirryt toiseen palveluun)perjantaina, kertoo uutiskanava Al Jazeera.

YK:n tarkkailijoiden mukaan yhden vuorokauden aikana pommituksia on paennut 18 000 ihmistä.

Idlib on viimeinen kapinallisten pääosin hallitsema maakunta Syyriassa. Kapinallisten hallussa olevalla alueella arvioidaan oleskelevan noin kolme miljoonaa ihmistä. Suuri osa heistä on paennut maakuntaan muualta Syyriasta.

Idlibia ja joitain sen lähialueita kontrolloi jihadistiryhmä Hayat Tahrir al-Sham. Syyrian hallinto on toistuvasti vannonut ottavansa alueen haltuunsa jihadisteilta.

Osa paenneista ei ole syönyt moneen päivään

Väkivaltaisuudet ovat kiihtyneet alueella maanantaista.

– Joulukuun 16. päivänä alkaneiden ilmaiskujen ja kranaattitulen takia kymmenet tuhannet siviilit pakenevat Idlibin eteläosista pohjoiseen, sanoi YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA tiedotteessa.

Siviilien ahdinkoa lisää se, että polttoaineesta on puutetta ja tiet alueelta vaarallisia ilmaiskujen takia. YK:n mukaan ihmisiä on myös jäänyt jumiin alueelle.

– Moni paenneista tarvitsee kiireellisesti humanitaarista apua, erityisesti suojaa, ruokaa ja talvivaatteita ja terveyspalveluita, OCHA kertoo.

Syyrialaisia pakenemassa pommituksia Idlibiin.
Ihmiset pakenevat pommituksia kohti Turkin-vastaista rajaa Syyriassa.Aaref Watad / AFP / Lehtikuva

Osa väkivaltaisuuksia paenneista ei OCHA:n mukaan ole syönyt mitään moneen päivään.

YK on vedonnut tilanteen rauhoittamisen puolesta. Tilanne on kiristynyt edelleen perjantaina. Syyrian hallinnon joukot ovat ottaneet yhteen aseistettujen joukkojen kanssa ja arviolta 80 ihmistä on kuollut molemmilta puolilta, sanoo sotaa tarkkaileva järjestö.

Taistelut ovat keskittyneet Maarrat an-Numanin kaupunkiin Syyrian pohjoisosan Idlibin maakunnassa, kertoo Britanniasta käsin toimiva Syrian Observatory for Human Rights. Järjestön mukaan raskaasti aluetta pommittaneet Syyrian hallinnon joukot ovat saaneet haltuunsa yhdeksän kylää Idlibin ympärysalueilta.

Venäjä ja Kiina torppasivat jatkoajan humanitaariselle avulle

Venäjä ja Kiina ovat torpanneet YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeudellaan päätöslauselman, joka olisi pidentänyt vuodella rajan yli toimitettavaa humanitaarista apua Syyriaan.

Humanitaarista apua toimitetaan tällä hetkellä Syyriaan YK:n nimeämien tarkastuspisteiden kautta ilman Syyrian hallinnon muodollista lupaa. Järjestely on päättymässä 10. tammikuuta. Kolme turvallisuusneuvoston jäsenmaata ehdotti järjestelyn jatkamista vuodella, ja ehdotus sai 13 neuvoston jäsenmaata taakseen.

Vetoa käyttäneen Venäjän mielestä järjestely on vanhentunut, sillä Syyrian hallinto on saanut jälleen hallintaansa valtaosan maasta.

Venäjä on Syyrian läheinen liittolainen ja presidentti Bashar al-Assadin tärkeimpiä tukijoita.

Lue myös:

Yli 200 000 on joutunut pakenemaan Turkin hyökkäystä – Yle Koillis-Syyriassa: Telttaleirejä nousee ripeään tahtiin

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Turkki voi jatkaa operaatiotaan "turvallisuusvyöhykkeellä" Syyriassa – Venäjä ja Turkki suunnittelevat yhteisiä partioita

Lähteet: AFP, STT

Lue seuraavaksi