Tulimyrskyn piinaamassa Sydneyssä asuva Auli Kontkanen: "Hengitysilma on kuin polttaisi 29 tupakkaa päivässä"

Yli 40 vuotta Australiassa asunut suomalainen on huomannut alueen sään muuttuneen oudoksi ilmastonmuutoksen takia.

Australia
Sydneyssä asuva suomalainen Auli Kontkanen kuvattuna kukkivan eukalyptuspuun vieressä.
Sydneyssä asuva suomalainen Auli Kontkanen kuvattuna kukkivan eukalyptuspuun vieressä.Heikki Rajamäki

76-vuotias Auli Kontkanen on asunut Australiassa 1970-luvulta lähtien. Hän on järkyttynyt ja huolissaan kotikaupunkinsa Sydneyn lähistöllä riehuvista maastopaloista.

– Tilanne on aivan kamala. Tuulet ovat kovia ja paloja on hyvin vaikea pitää kurissa, Kontkanen kuvailee puhelimitse länsirannikon Perthistä, josta hän on juuri palaamassa kotikaupunkiinsa.

Lähes 4,5 miljoonan asukkaan Sydney on Australian suurin kaupunki. Tulipalojen takia alueella on suljettu teitä ja rautateitä. Lisäksi miljoonakaupungin asukkaat kärsivät maastopalojen synnyttämistä suurista ja terveydelle haitallisista savupilvistä.

– Televisiossa sanottiin savun olevan niin paksua, että se vastaa 29 tupakan polttamista päivässä.

Savu ja noki sairastuttavat ihmisiä

Savulta suojautumiseen paras keino on pysytellä sisätiloissa ja pitää ovet ja ikkunat kiinni. Ilmastointilaitteet ovat kullanarvoisia paitsi savun myös kovan helteen vuoksi. Sydneyssä elohopea on pahimmillaan kivunnut paria astetta vaille 40 asteeseen.

Jos ulkona on pakko liikkua, viranomaiset suosittelevat ottamaan käyttöön järeät hengityssuojaimet.

– Hyötyä on ainoastaan sellaisista hengityssuojaimista, joissa on savua varten suodatin. Tavalliset kevyet maskit eivät auta ollenkaan, niitä on aivan turha käyttää.

Eniten savusta ja hengitysilman epäpuhtauksista kärsivät lapset, vanhukset ja sairaat. Heitä ei kuitenkaan ole kehotettu poistumaan kaupungista. Sairaaloissa on hoidettu tavallista enemmän hengitysoireista kärsiviä ihmisiä, mutta lopulliset terveysvaikutukset selviävät vasta vuosien kuluessa.

Ilmastonmuutos on tehnyt tuulista oikukkaita

Miehensä kanssa 1970-luvulla Australiaan töihin tullut Auli Kontkanen on asunut Sydneyssä yli 40 vuotta. Hän muistaa edellisen pahan metsäpalon vuodelta 1973, mutta hänen mukaansa se ei ollut mitään verrattuna nyt riehuvaan tulimereen.

Kontkanen on vuosien mittaan huomannut sään muuttuneen omituiseksi.

– Tuulet ovat hyvin erikoisia, hyvin äkkinäisiä. Lisäksi ei ole pitkään aikaan satanut.

Sään kuumenemisesta ja sateiden vähyydestä syytetään ilmastonmuutosta. Sydney sijaitsee palojen kannalta maantieteellisesti hankalassa paikassa. Vuorijonot kulkevat etelästä pohjoiseen, ja se tekee alueesta tulipaloille otollisen tuulitunnelin.

– Kuuman päivän jälkeen tuulee etelänavalta ja toisaalta pohjoisesta tuulee vastaan. Savu jää pyörimään Sydneyn päälle eikä pääse purkautumaan.

Tulipaloja ruokkii myös paikallinen kasvillisuus. Maastossa kasvaa paljon eukalyptuspuita, jotka pudottavat kuorensa ja lehtensä kerran vuodessa.

– Niissä on paljon eukalyptusöljyä. Se on aivan kuin maahan heitettäisiin petroolia ja sytytettiisiin se palamaan. Kun kuoret ja lehdet palavat, öljy haihtuu ilmaan ja sitten ilma syttyy palamaan.

Joululahjaksi Auli Kontkanen toivookin tänä vuonna ennen muuta sadetta, joka auttaisi sammuttamaan hänen rakasta kotikaupunkiaan piinaavat tulipalot.

Aiheesta lisää:

Australiassa olosuhteet ovat "katastrofaaliset" maastopalojen takia, voimistuvat tuulet voivat vaikeuttaa sammutustöitä

Tukahduttavaa savua ja vilvoittavaa vettä – kuvat näyttävät, kuinka australialaiset sinnittelevät maastopalojen ja lämpöennätysten paahteessa