Kansainvälisen oikeuden professori Koskenniemi: Lapset ja äidit tuotava Suomeen al-Holista

Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi sanoo, että oikeudellisesta näkökulmasta asia on kohtuullisen selvä.

al-Holin leiri
Nainen kantaa lasta selässään al-Holin leirillä.
Nainen kantaa lasta al-Holin leirillä.Delil Souleiman / AFP

Viikko sitten hallitus linjasi, että suomalaislapset kotiutetaan al-Holin leiriltä mahdollisimman pian. Syyriassa sijaitsevasta leiristä tuotiin kaksi lasta Suomeen lauantai-iltana.

Yle Radio 1:n Ykkösaamussa kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi arvioi asiaa oikeudellisesta näkökulmasta. Hänen mielestään on kohtuullisen selvä, että Suomen tulee avustaa lapsia ja tuoda heidät Suomeen. Myös heidän pääasiallinen huoltajansa on tuotava Suomeen.

– Sen jälkeen sosiaaliviranomaisten ja poliisin täytyy ryhtyä toimeen. Äitien täytyy joutua haastatteluun ja tutkintaan, mikäli he ovat jotain siellä tehneet.

Oliko hallituksen tekemä linjaus oikea? Koskenniemi sanoo, että hän tulkitsee hallituksen ja oikeuskanslerin lausuntoa sillä tavalla positiivisessa hengessä, että he ovat halunneet ja haluavat noudattaa lakia ja tuoda lapset ja heidän äitinsä Suomeen. Jos äitejä valikoitaisiin leiriltä, silloin päätös olisi laiton.

– Jos hallituksen tekemästä linjauksesta seuraisi, että siellä paikan päällä valittaisiin äitejä, silloin se ei olisi vain moraalisesti väärä vaan se olisi laiton, sanoi Koskenniemi Ykkösaamussa.

Lue lisää:

Poliisi: Kaksi suomalaislasta al-Holin leiriltä kotiutettu – lapset Suomen sosiaaliviranomaisten hallussa

Hallituksen al-Hol-linjaus: Selkeä tahtotila kotiuttaa lapset niin pian kuin mahdollista, aikuisten avustamiseen ei ole velvoitetta

Näin al-Holin lapset aloittavat elämänsä Suomessa – sodan keskellä opitun ideologian purkaminen voi viedä vuosia