"Valoa, valoa, valoa"

Rovaniemeläisen Tanja Tervaniemen valokoristelut ovat kasvaneet vuosi vuodelta.

Tervaniemen perhe aloitti jouluvalokoristelun Linda-tyttären synnyttyä parisenkymmentä vuotta sitten.

Jouluvaloprojekti alkoi pienestä, mutta karkasi käsistä.

Tytär on jo maailmalla, mutta ei tätä enää malta lopettaa. Joka vuosi vain isompaa ja isompaa.

Kymmenet erilaiset jouluvalot ja -koristeet hän on hankkinut 15 vuoden aikana eri puolilta maailmaa.

Jouluna meidän perhe kokoontuu yhteen. Silloin ollaan rauhassa, syödään hyvin, eikä kelloa katsota.

Myös ulkomailla opiskeleva Linda-tytär saapuu jouluksi kotiin.

Valon loiste saa hymyn ohikulkijoiden kasvoille.

Se on niin mahtavaa, kun pikkulapset kävelevät ohi ja hymyilevät. Ja tuleehan tästä itsellekin hyvä mieli.

Tanja Tervaniemi sytyttää valonsa yhtä aikaa Rovaniemen joulunavauksen kanssa. Pois ne kerätään Nuutin päivänä.

Synnyinmaassani Venäjällä vietetään silloin uutta vuotta. Sen jälkeen kaikki joulun ja uudenvuoden juhlat ovat ohi ja aletaan odottaa seuraavaa joulua.

Eikö moinen kilpavarustelu tule kalliiksi? Tanja Tervaniemi ei välitä puhua kustannuksista.

Ne on niitä ikäviä juttuja, joista ei jouluna puhuta. Joulu on hyvä syy olla iloinen, koska ikäviä asioita riittää meillä kaikilla.

Tekijät

Kuvat ja teksti:

Antti Ullakko

Julkaistu 24.12.2019