Venäjä testasi verkkoyhteyksiä ulkoisen hyökkäyksen varalta

Venäjä korostaa suvereenin internetin merkitystä.

Venäjä
Venäjällä testattiin verkkoyhteyksiä.
Venäjällä on testattu verkkoyhteyksiä ulkoisen uhan varalta. MegaFon on Venäjän johtavia matkapuhelinoperaattoreita. Yhtiö on joutunut etänä tehdyn virushyökkäyksen kohteeksi muun muassa vuonna 2017. EPA/MAXIM SHIPENKOV

Venäjän viranomaiset ilmoittavat varautuvansa ääritilanteeseen, jossa maa joutuisi maailmanlaajuisen verkon ulkopuolelle ja eristyksiin muusta maailmasta.

Viranomaisten mukaan koe ei vaikuta internetin toimintaan. Venäjällä oman verkon suojaamista pidetään tärkeänä Yhdysvaltain "aggressiivisen kyberuhan varalta".

Arvostelijoiden mukaan valvonta saattaa lisätä maan eristämistä ja lisätä verkon sensuuria.

Kiistely laki, jolla voidaan katkaista verkkoyhteys kansainvälisiltä palvelimilta tuli voimaan marraskuussa. Maan viestintäministeriö on kiistänyt syytökset Venäjän eristämisestä.

Järjestelmästä Venäjän "palomuuri"?

Viestintäministeriön mukaan tänään maanantaina järjestettävällä harjoituksella pyritään takaamaan intenetin turvallisuutta.

Presidentti Vladimir Putin allekirjoitti lain toukokuussa. Se mahdollistaa viranomaisille keskitetyn internetin valvonnan ja velvoittaa palveluntarjoajat hyväksymään valvontalaitteiston asennuksen.

Presidentti Putin vakuutti vuosittaisessa lehdistötilaisuudessaan, että internetiä ei olla sulkemassa.

Uuden käytännön on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2021.

Suurimmat yritykset ovat ryhtyneet asentamaan Deep Packet Inspection (DPI)-laitteistoa. Valvontaa harjoittaa Roskomnadzor.

Kiinassa pääsyä ulkomaisille verkkosivustoille valvotaan Suuri palomuuri -järjestelmän avulla.

Lähteet: Afp, Itar-Tass