1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pihlajalinna Terveys Oy

Pihlajalinna Oy kiistää Hattulan kunnan väitteet sopimusrikkomuksesta ulkoistetussa perusterveydenhuollossa

Pihlajalinnan mukaan se halusi tarjota monikanavaisia terveyspalveluja, mm. puhelinpalvelua ja digitaalisia palveluja perinteisen lääkärinvastaanoton tueksi.

Pihlajalinna Terveys Oy
Pihlajalinnan logo ja stetoskooppi

Terveyspalveluja Hattulan kunnalle tarjoava Pihlajalinna Oy kiistää kunnan väitteet sopimusrikkomuksista.

Pihlajalinna korostaa tavoitelleensa Hattulassa monikanavaisia terveyspalveluja, joissa olisi ollut mukana lääkärinvastaanoton lisäksi puhelinpalvelua ja erilaisia digitaalisia palveluja.

Myös palvelusopimukseen on kirjattu Pihlajalinnan mukaan, että palvelujen järjestämisessä hyödynnetään sähköisiä tapoja hoitaa asioita.

Tilaajana Hattulan kunta on kuitenkin halunnut pitäytyä perinteisemmissä asiointitavoissa, kerrotaan Pihlajalinnasta.

Hattulan kunta on päättänyt purkaa sopimuksen Pihlajalinnan kanssa keväästä 2020 lähtien. Hattulan kunnan mukaan mm. Pihlajalinnalle reklamoimaan lääkärivajeeseen Parolan terveyskeskuksessa Pihlajalinna ei ole puuttunut.

Asia vaatii vielä Hattulan tekemän virallisen irtisanomisilmoituksen asiasta.

Lue seuraavaksi