Polarica-konserni palaa entisten perustajasukujen omistukseen

Intera Partners on myynyt Polarican sijoittajaryhmälle, jossa mukana on Kriston ja Innalan perheiden toinen sukupolvi

Polarica
Polarica Oy:n varatoimitusjohtaja Jukka Kristo
Omistajanvaihdoksen myötä Polarican alkuperäisen omistajasuvun edustaja Jukka Kristo omistaa yhtiöstä reilun puolet. Hän toimii myös Polarica-konsernin yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana.Sauli Antikainen / Yle

Riista- ja marjaliiketoimintaa harjoittava Polarica-konserni siirtyy takaisin Kriston ja Innalan perheiden omistukseen.

Intera Partners on myynyt Polarican sijoittajaryhmälle, johon kuuluvat Jukka Kristo ja Tommy Innala sekä Polarican riistaliiketoiminnan toimitusjohtaja Mari Onkamo ja rovaniemeläinen High Point Oy.

Marjaliiketoiminnan toimitusjohtajana jatkava Jukka Kristo omistaa jatkossa yli puolet Polaricasta. Myös Onkamo jatkaa tehtävässään.

Innalan tehtävänä on tukea molempia liiketoimintoja. Hän on takavuosina toiminut Polarican toimitusjohtajana.

Polarica konserni koostuu riistaliiketoimintaa harjoittavasta Wildea Oy:sta, jolla on toimintaa Suomessa ja Ruotsissa. Polarica Ab puolestaan keskittyy marjaliiketoimintaan, jota sillä on Suomen ja Ruotsin lisäksi Puolassa ja Venäjällä.

Polarica työllistää runsaat kaksisataa ihmistä, joista noin 150 marjaliiketoiminnassa ja loput 50-60 riistaliiketoiminnassa. Polarican liikevaihto on noin 75 miljoonaa euroa.

Kristo, Onkamo, Innala ja High Pointin toimitusjohtaja Jussi Holopainen muodostavat sekä Wildea Oy:n että Polarica Ab:n hallitukset. Molemmissa hallituksessa puheenjohtajana toimii Kristo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).