Kinkku kärvähti uunissa Tampereella: pelastuslaitos tuulettaa asunnon

Asunto tuuletettiin.

Joulukinkku
Kartta Kraatarinraitin sijainnista Tampereen Haapalinnassa
Mari Siltanen / Yle

Kärähtäneet kinkut työllistävät pelastuslaitosta edelleen. Esimerkiksi Tampereella kärvähtänyt kinkku aiheutti käryä Kraatarinraitilla. Hälytys tuli maanantaina kello 14.20.

Lisäksi savua lisäsi sekin, että asunnon parvekkeella oli pelastuslaitoksen mukaan savustettu sähkösavustimella ruokaa.

Paikalle hälytettiin seitsemän yksikköä, mutta lopulta tarvittiin vain yksi yksikkö tuulettamaan asunto.

Joulu on muuttunut viime vuosina turvallisemmaksi esimerkiksi led–kynttilöiden ansiosta, kerrotaan Pirkanmaan pelastuslaitokselta.