1. yle.fi
  2. Uutiset

Boeingin toimitusjohtaja erosi, taustalla onnettomuusmallin aiheuttama kriisi

Lentokonevalmistaja vaihtoi toimitusjohtajaansa palauttaakseen yhtiön nauttiman luottamuksen.

Boeing
Dennis Muilenburg edustajainhuoneen valiokunnan kuulemisessa lokakuun lopussa.
Dennis Muilenburg edustajainhuoneen valiokunnan kuulemisessa lokakuun lopussa.Michael Reynolds / EPA

Lentokoneita ja satelliitteja valmistava Boeing-yhtiö on ollut vaikeuksissa siitä lähtien, kun sen uusin matkustajakonemalli, 737 MAX joutui maaliskuussa lentokieltoon kahden tuhoisan onnettomuuden jälkeen. Viime viikolla yhtiö päätti ensi tammikuussa keskeyttää konemallin tuotannon.

Koneilla tapahtui viiden kuukauden sisällä kaksi tuhoisaa onnettomuutta, joissa kuoli yhteensä 346 ihmistä. Ensimmäinen onnettomuus tapahtui Indonesiassa viime vuoden lokakuussa, jälkimmäinen Etiopiassa tämän vuoden maaliskuussa.

American Airlinesin lentokone.
Boeing 737 MAX -kone ennen lentokieltoa.Justin Lane / EPA

Nyt yhtiön toimitusjohtaja Dennis Muilenburg on eronnut. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja David Calhoun toimii toimitusjohtajana 13. tammikuuta alkaen.

– Yhtiön hallitus päätti, että johdon vaihto oli tarpeen luottamuksen palauttamiseksi sen suhteen, että yhtiö tekee töitä korjatakseen suhteensa viranomaisten, kuluttajien ja muiden asianosaisten kanssa, yhtiö sanoi tiedotteessaan.

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi