Chilessä 700 ihmistä jäi kodittomaksi joulun maastopalon jäljiltä

Jouluaattona syttynyt palo saatiin kuriin vasta torstaina.

Chile
Asuinalue palaa Rocuantin kaupunginosassa Valparaisossa, Chilessä.
Asuinalue palaa Rocuantin kaupunginosassa Valparaisossa, Chilessä 24.12.2019.Lehtikuva / AFP

Lähes 250 kotia tuhoutui ja 700 ihmistä jäi kodittomaksi Chilessä satamakaupunki Valparaísossa riehuneessa maastopalossa. Tulipalo syttyi jouluaattona, ja se saatiin hallintaan vasta paikallista aikaa torstaina puoliltapäivin.

Kukaan ei kuollut palossa, mutta 12 vapaaehtoista palomiestä loukkaantui sammutustöissä. Maastoa paloi lopulta yhteensä yli 130 hehtaaria.

Viranomaiset epäilivät heti tuoreeltaan palon olleen tahallaan sytytetty. Chilen presidentti Sebastián Piñera sanoi torstaina, että todisteet vahvistavat kyseessä olleen tuhopoltto.

– Olen syvästi pahoillani siitä, että ilta, jonka piti olla rauhan ilta, piti niin perusteellisesti muuttua tällaiseksi tragediaksi, Piñera sanoi.

Valparaíson pormestari Jorge Sharp sanoi puolestaan keskiviikkona, että hän on tehnyt rikosilmoituksen tuhopoltosta.

– Tulipalo oli tahallaan sytytetty, ja useat merkit osoittavat sen. Me haluamme tietää, ketkä ovat vastuussa ja miksi he haluavat aiheuttaa näin paljon vahinkoa Valaparaísolle, Sharp sanoi.

Palo syttyi pienituloisissa Rocuantin ja San Roquen kaupunginosissa. Valparaíso on yksi Chilen suurimmista kaupungeista ja turistien suosima matkakohde sekä merkittävä Tyynenmeren satamakaupunki.

Lue myös:

Yli 200 kotia on tuhoutunut jouluaattona syttyneessä tulipalossa Chilessä – palon epäillään olevan tahallaan sytytetty

Lähteet: Reuters