1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hiilinielut

Iin kunta haluaa metsistään nykyistä parempia hiilinieluja, myös ravinteiden pääsyä vesistöön aletaan suitsia

Kunta ottaa käyttöön ravinneneutraalin metsäsuunnitelman, jossa tietyt lannoitteet ovat kiellettyjä.

hiilinielut
Kuusentaimi metsässä
Iin kunnan tekninen johtaja kertoo, että aikaisemmin kunnan metsänhoitosuunnitelmat on tehty taloudellisin perustein. Suunnitelmiin tulee nyt kuitenkin muutos. Kuvituskuva.Timo Sihvonen / Yle

Iin kunta ottaa ilmaston huomioon myös metsiensä hoidossa.

Kunnassa on tekeillä metsäsuunnitelma, joka tiettävästi ensimmäisenä Suomessa kieltää ravinteiden pääsyn vesistöön. Ravinneneutraali metsäsuunnitelma tarkoittaa sitä, että tiettyjä lannoitteita ei saa enää käyttää ja maata voidaan muokata vain vähän.

Lisäksi metsäsuunnitelmassa edellytetään, että kunnan metsät toimivat kymmenen vuoden kuluttua nykyistä parempina hiilinieluina. Tähtäimenä on avohakkuiden sijaan puiden jatkuva kasvatus.

Iin kunnan tekninen johtaja Janne Jokelainen kertoo, että tähän asti metsäsuunnitelmat on tehty taloudellisin perustein: metsän tuotto on pyritty maksimoimaan.

– Nyt kyseessä on metsien monikäyttösuunnitelma eli huomioon täytyy ottaa kaikki metsän käyttömuodot, kuten virkistyskäyttö ja suojeluasiat. Puita toki korjataan, mutta näemme, että myös näillä muilla käytöillä on arvonsa.

Janne Jokelainen arvioi, että vetovoimaisesta ulkoilureitistä saadaan taloudellisesti suurempi hyöty kuin siitä, että kaikki puut kaadettaisiin pois.

Iissä metsäsuunnitelma päivitetään koko talousmetsäalalle ja myös puistometsät otetaan tarkasteluun mukaan. Tavoitteena on, että suunnitelma olisi valmis ensi kesänä. Iin kunta omistaa noin 1 500 hehtaaria talousmetsää ja noin 150 hehtaaria puistometsää.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Lue seuraavaksi