Tallenne Leevi and the Leavingsin ainoasta live-esiintymisestä löytynyt – katso ainutlaatuinen video 38 vuoden takaa

Leevi and the Leavings esitti kappaleen Sinisilmä mansikkasuu Suomen Euroviisu-alkukarsinnassa 1981. Se oli yhtyeen ainoa live-esiintyminen omalla nimellä.

Leevi and the Leavings
Leevi and the Leavings: Sinisilmä mansikkasuu (live)
Leevi and the Leavings: Sinisilmä mansikkasuu (live)

Leevi and the Leavings muistetaan kymmenistä rakastetuista hiteistä sekä live-esiintymisistä, joita ei ollut.

Gösta Sundqvistin (1957–2003) johtama yhtye esiintyi omalla nimellään livenä vain yhden kerran, Suomen Euroviisu-alkukarsinnassa 1981. Viisuihin bändi pyrki kappaleella Sinisilmä mansikkasuu, jota ei koskaan levytetty.

Ylen Elävästä arkistosta löytyvän videon voi katsoa klikkaamalla tämän jutun pääkuvaa.

Viisukarsinnasta tehtyä kuvanauhaa ei sittemmin ole löytynyt Ylen arkistoista. Nauha on ilmeisesti käytetty uudelleen, sillä nauhojen säilytys oli harkinnanvaraista ennen vuonna 1984 voimaan tullutta arkistolakia.

Kaikkien yllätykseksi yhtyeen alkuperäisjäsen Risto Paananen ilmoitti tänä vuonna löytäneensä esityksestä VHS-tallenteen omista arkistoistaan. Tallenne on esillä Lahden radio- ja tv-museo Mastolassa, jonne Paananen kasettinsa alun perin toimitti.

Kuvanauha saatiin samalla osaksi Ylen arkistoa, ja se on nyt julkaistu Elävään arkistoon pysyvästi katsottavaksi. Videon ääniraita saattaa olla Leavings-faneille tuttu, sillä tv-ohjelman ääniraita ladattiin Youtubeen vuonna 2010.

Aarne Tenkanen on levyttänyt Sinisilmä mansikkasuun vuonna 1996.

Tie tyssäsi alkueriin

Euroviisu-taival päättyi Leevi and the Leavingsin osalta pettymykseen, sillä yhtye karsiutui yleisöäänestyksen perusteella jatkosta jo alkukarsinnan jälkeen.

Asiantuntijaraati valitsi lopulta Suomen edustajaksi Riki Sorsan esittämän kappaleen Reggae OK. Se sijoittui Euroviisuissa sijalle 16.