New Yorkin esikaupunkialueella viittä ihmistä puukotettiin kesken hanukkajuhlan – juutalaisvihamielinen väkivalta lisääntynyt New Yorkissa

New Yorkin kuvernöörin mukaan puukotus oli terroriteko.

Yhdysvallat
Kartta, johon on merkitty Monsey, joka sijaitsee New Yorkin pohjoispuolella.
Yle

Useaa ihmistä on puukotettu kesken hanukkajuhlan hasidijuutalaisen rabbin kotona Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa. New Yorkin kuvernöörin Andrew Cuomon mukaan puukotus oli terroristinen teko.

– Maassamme vallitsee suvaitsemattomuuden aika, viha vain lisääntyy, sanoi Cuomo.

– Tämä on valtiomme politiikan syöpä.

Poliisin mukaan epäilty tekijä on pidätetty ja häntä odottavat syytteet viidestä murhayrityksestä sekä yhdestä murtovarakaudesta.

Epäillyllä on poliisin mukaan rikostaustaa, johon kuuluu muun muassa pidätys miehen hyökättyä poliisihevosta vastaan.

Epäillyn asianajajan mukaan miehellä ei kuitenkaan ole aiempia tuomiota.

Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI aikoo tutkia pidätetyn internetin käyttöä viime aikoina. Myös miehen mielenterveyden historia on määrä tutkia.

Ortodoksijuutalaisen paikallisen neuvoston Twitter-tilin mukaan ainakin viisi ihmistä haavoittui puukotuksessa. Uhrien vammojen laajuus ei ole tiedossa. Joidenkin mediatietojen mukaan kahden henkilön tila on kriittinen.

Presidentti Donald Trump tviittasi (siirryt toiseen palveluun)tapahtuneen olevan järkytys.

– Meidän on kaikkien taisteltava ja poistettava antisemitismin paha vitsaus, kirjoitti Trump.

Paikallismedian mukaan rabbin koti toimi myös synagogana.

Puukotus sattui hieman ennen iltakymmentä paikallista aikaa Monseyn kaupungissa sijaitsevassa lähiössä, jossa asuu paljon ortodoksijuutalaisia. Monsey sijaitsee noin 50 kilometriä New Yorkista pohjoiseen.

Epäillyn tekijän kerrotaan naamioituneen huivilla. NYPD:n edustajan mukaan epäilty tekijä on otettu kiinni. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, tutkitaanko tapausta viharikoksena.

Juutalaisvihamieliset teot ovat yleistyneet rajusti New Yorkin alueella viime aikoina, kertoo The New York Times. Esimerkiksi Brooklynissä poliisipartioiden määrää lisättiin perjantaina, sillä viranomaiset pitävät tilannetta hälyttävänä.

New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo kertoi aiemmin Twitterissä ohjaavansa osavaltion poliisin viharikosryhmän tutkimaan asian välittömästi. Osavaltion poliisi on hänen mukaansa paikalla auttamassa paikallista poliisia.

Lue myös:

Yhdysvalloissa vuosi 2019 oli ennätyksellinen joukkosurmien määrässä – henkirikosten määrä oli kuitenkin yleisesti laskussa

Lähteet: STT, AFP, AP, Reuters