1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Sohva kärähti parvekkeella ja omakotitalon katto syttyi tuleen –pelastuslaitoksella riitti töitä Pohjois-Pohjanmaalla viikonloppuna

Paloja sammutettiin Oulussa ja Siikalatvan Piippolassa.

tulipalot
Parvekepalo Oulun Rajakylässä.
Parvekepaloa sammutettiin Oulun Rajakylässä Tervakukkatiellä.Risto Degerman / Yle

Sunnuntaina yhdeksän jälkeen Oulun Rajakylässä sijaitsevan kerrostalon parvekkeella sammutettiin palavaa sohvaa. Palo oli kolmekerroksisen talon alimmassa kerroksessa.

Tuli saatiin rajattua parvekkeelle, mutta asunnon sisätiloihin tuli savuvahinkoja. Henkilövahinkoja ei tullut. Rakennus evakuoitiin sammutustöiden ajaksi aamupäivällä. Muut kuin palohuoneiston asukkaat pääsivät palaamaan kotiinsa palon sammuttamisen jälkeen.

Siikalatvan Piippolassa taas omakotitalon kattorakenteet syttyivät tuleen toistaiseksi tuntemattomasta syystä kymmenen aikaan sunnuntaina.

Palon havaitsivat talossa sisällä olleet aikuinen ja lapsi. He pääsivät ulos rakennuksesta omin neuvoin ja vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin. Yksikerroksisen omakotitalon kattorakenteet kärsivät palossa ja rakennuksen sisäosaan tuli vesivahinkoja. Irtaimistosta ainakin osa säästyi vahingoitta.

Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Pulkkilan, Pyhännän, Kärsämäen ja Haapajärven paloasemilta sekä päivystävä palomestari ja ensihoitoyksiköitä. Hälytystietojen mukaan yksiköitä oli kahdeksan.

Palon syttymissyytä selvitetään. Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kerrotaan, että palosyyntutkija menee paikalle maanantaipäivän aikana.

Lauantaina Oulunsalon lauttarannan lähistöllä paloi saunamökki. Noin 60 neliömetrin kokoinen mökki oli syttynyt palamaan saunan lämmityksen aikana kahdeksan aikaan illalla.

Rakennuksessa oli kolme henkilöä. He altistuivat savulle yrittäessään sammuttaa paloa. Ensihoito tarkasti henkilöt, eikä heillä ollut jatkohoidon tarvetta. Mökki kärsi suuria palo- ja vesivahinkoja.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi