"Miehet elävät keskimäärin lyhyemmän ja kurjemman elämän kuin naiset" – kolme feministiä kertoo, kuinka he kasvattavat pojistaan onnellisia

Ahdas miehenmalli saa monet miehet voimaan pahoin. Tutkija uskoo, että feminismi on yksi keino vapauttaa miehet kapeasta tavasta olla mies.

feminismi
Taru Liimatainen katsoo poikaansa pitäen häntä sylissään.
Lapsen syntyminen sai Taru Liimataisen ryhtymään feministiksi. Liimatainen toivoo poikansa kasvavan avarakatseisempaan maailmaan kuin nykyinen sukupolvi.Simo Pitkänen / Yle

Kymmeniä tuhansia työikäisiä miehiä on kadonnut Suomessa: he eivät opiskele, hae töitä tai ole työttömyyseläkkeellä. Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan analyysissä (siirryt toiseen palveluun) pohditaan, miksi kadonneiden osuus on viime vuosikymmeninä kasvanut noin 7,4 prosenttiin työikäisten miesten määrästä.

Yhdeksi syyksi analyysissa nostettiin poikien huonompi menestys koulussa. Miehet ovat naisia useammin asunnottomia (siirryt toiseen palveluun) ja tekevät enemmän itsemurhia. Tilastokeskuksen mukaan yhä noin kolme neljästä itsemurhan tehneestä on mies (siirryt toiseen palveluun).

Miesten hoitamiseen erikoistunut psykologi-psykoterapeutti Lauri Mannermaa on huomannut vastaanotollaan, että hoitoon tulevat miehet ovat usein kasvaneet toksiseen maskuliinisuuteen: he ovat esimerkiksi oppineet, että miesten on pärjättävä yksin eivätkä he saa puhua tunteistaan.

Mannermaan mielestä toksisen maskuliinisuuden malli on yhteiskunnassa kuten home talossa: rakenteista käsin se huomaamatta muovaa ihmisten käyttäytymistä pienestä saakka. Monet miehet ovat pulassa, koska eivät osaa toimia muuttuneessa maailmassa, jossa ei pärjää perinteisellä äijäilyllä.

– Miehet elävät keskimäärin lyhyemmän ja kurjemman elämän kuin naiset. He ovat sairaampia ja käyttävät enemmän päihteitä, koska heidän sisäinen maailmansa on suljettu.

Nykykulttuurintutkija, dosentti Tuija Saresma uskoo, että feminismi on yksi keino laajentaa maskuliinisuuden käsitettä ja siten vapauttaa miehet ja pojat ahtaan miehenmallin kahleista.

Kolme feministiä kertoo, miten he kasvattavat poikalapsiaan.

Äitiys sai huomaamaan yhteiskunnan vanhoilliset ajatukset

Taru Liimataisesta tuli feministi, kun hän sai vauvan.

Neuvolassa hoitaja saattoi selittää asioita pelkästään äidille sivuuttaen paikalla olleen isän. Monen mielestä oli yllättävää, kun isä alkoi hoitamaan lasta kotona yhtä paljon. Uudet oletukset ärsyttivät Liimataista.

Liimatainen uskoo, että feminismillä on paljon annettavaa myös miehille, koska isät jäävät usein vanhoillisen mallin mukaan perheasioissa sivuutetuiksi.

Liimatainen katsoo kameraan hymyillen.
Feminismi ei ole Liimataiselle vain naisten asioiden ajamista, vaan hän uskoo että varsinkin isät hyötyvät, jos feministit saavat vaikuttaa enemmän asioihin.Simo Pitkänen / Yle

Feminismi tarkoittaa Liimataiselle sitä, että jokainen saa olla oma itsensä sukupuolestaan, iästään, koostaan tai ihonväristään riippumatta.

Liimatainen ei julista olevansa feministi, eikä jaksa alkaa väittelemään näkemyksistään. Jokaisella saa olla omat mielipiteensä.

– En ole koskaan ajatellut olevani feministiäiti, vaan feminismi on osa minua samalla kun olen äiti. On vaikea erottaa feminismi ja tapani toimia.

Liimatainen ei koe kasvattavansa poikaa vaan lasta. Taapero on kiinnostunut autoista monien poikien tapaan, mutta toisaalta kantaa usein mukanaan käsilaukkua. Lapsi saa itse päättää, mistä hän pitää.

Liimatainen tiedostaa, että myös hänellä on paljon ennakkoluuloja ja käsityksiä sukupuoliin liittyen.

– Minua ärsyttää, kun sanon "ootpa reipas poika". Miksi sanon poika, kun voisin käyttää jotain muuta? Miksi poikien pitäisi olla reippaita? Voisin sanoa vain: "oletpa reipas".

Lapsi on kohta kolmevuotias. Liimatainen uskoo, että pienelle pojalle sallitaan yhteiskunnassa paljon enemmän feminiinisiä asioita kuin vaikka kouluikäiselle. Tulevaisuudessa vastaan voi tulla haukkuvia kommentteja esimerkiksi käsilaukusta.

Hän haluaa opettaa lapselleen, että hän saa olla sellainen kuin haluaa. Tärkeää on kehua lasta, mutta yhtä tärkeää on myös fyysisesti näyttää hyväksyntää esimerkiksi halaamalla.

Lapsen isä näyttää myös tunteitaan. Häneltä lapsi saa samalla tavalla pusuja kuin äidiltäkin. Miehenmalli on muuttunut Liimataisen lähipiirissä isovanhempien ajasta.

Vaikka Liimatainen on eronnut lapsensa isästä, molemmilla on iso rooli lapsen kasvatuksessa. Liimatainen haluaa näyttää pojalleen arvostavansa entistä kumppaniaan lapsen isänä, jotta lapsi saisi mallin toisten ihmisten arvostamisesta.

– Vaikka olemme eronneet, perhe ei ole eronnut toisistaan.

Liimatainen laittaa huulipunaa.
Kun Taru Liimataisen poika syntyi, hän halusi näyttää pojalleen olevansa onnellinen. Liimatainen alkoi tehdä enemmän asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Niin hän päätti aloittaa harrastamaan burleskia.Simo Pitkänen / Yle

Liimataisesta olisi hienoa, jos lapsesta tulee taiteellinen, mutta hän ei halua tyrkyttää omia ajatuksiaan. Vanhemmat voivat ostaa pojalleen pensselin, mutta he eivät voi päättää lapsen puolesta sitä, millainen hänestä tulee.

Feministin mielestä hienoa olisi myös, että hänen feminisminsä periytyisi perheessä.

– En voi tietenkään päättää hänen puolestaan. Toivon, että hänen sukupolvensa ajattelee jostain asioista avarakatseisemmin kuin nykyinen sukupolvi.

Psykoterapeutti Mannermaasta vanhempien tehtävänä on tukea sitä, millainen lapsi on, eikä muokata häntä mieleisekseen. Lapselle pitäisi olla yhtä sallittua leikkiä keppihevosilla ja pelata jääkiekkoa.

Toisaalta Mannermaa kannustaa vanhempia kuitenkin tarjoamaan vaihtoehtoja. Lapsen ei tarvitse keskittyä yhteen asiaan, vaan harrastukset voivat olla monipuolisia.

Isä raivaa pojilleen empaattista kasvuympäristöä

Jos yhteiskunta olisi tasa-arvoisempi, miesten väkivaltaan ja syrjäytymiseen liittyvät ilmiöt, puhumattomuuden kulttuuri ja pahoinvointi vähenisivät, Kalle Laanterä uskoo.

Hänen mielestään feminismi voi auttaa miehiä ja vähentää heidän syrjäytymistään.

Laanterä on kolmen pojan isä ja feministi. Hänestä pojille pitäisi opettaa enemmän toisen huomioimista ja antaa hoivaa, jolloin he uskaltavat näyttää haavoittuvuuttaan.

Miehen malli on muuttunut paljon, mutta yhä jo pienten lasten kohdalla ympäristö alkaa säädellä, mikä on sallittua. Pojille monesti annettu kapea malli on riskitekijä, joka kannustaa väkivaltaiseen käytökseen ja pitämään koulumenestystä turhana.

– Joissain poikaporukoissa voi olla ylpeydenaihe, ettei ole lukenut yhtään kirjaa tai saa huonoja numeroita koulussa.

Alakouluikäiset lapset ovat pohtineet kotona, miksi luokan poikia eivät kiinnosta yhteiskunnalliset asiat. Kolmasluokkalainen oli todennut, että tytöt ovat paljon fiksumpia: he hoitavat tehtävänsä ja kantavat vastuun opiskelusta.

Laanterän mielestä on huolestuttavaa, että kymmenvuotiaiden poikien maailmassa sukupuolten välillä on niin suuri ero.

– Suurin osa pojista ja tytöistä on ihan yhtä fiksuja.

Jos mies ei ole saanut läheisyyden mallia kotoaan, tunteiden näyttäminen voi olla vaikeaa. Laanterän omassa lapsuudenkodissa isä antoi suukkoja, joten hellyyden osoittaminen on ollut hänelle helppoa. Sen sijaan Laanterän isä ei ikinä puhunut vaikeista asioista.

Opitut mallit vaikuttavat omaan käytökseen. Laanterä myöntää, että mieltä painavista asioista on joskus vaikea kertoa. Kotona ärsyyntyneenä pienet asiat voivat joskus saada suuret mittasuhteet, jolloin oma hermojen menetys yllättää hänet itsensäkin. Siksi on tärkeää tiedostaa omat tunteensa ja osata sanoittaa niitä.

Laanterälle on tärkeää, että kun lasta sattuu, tunteelle annetaan tilaa. Lapselle tarjotaan lohduksi isän syliä samalla tavalla kuin äidin. Kasvatus lähtee läsnäolosta: miehille on perinteisesti ollut helpompi kadota perhearjesta työelämään, mutta kyse on valinnoista.

Hän on myös puuttunut poikien kasvuympäristöön, jotta se olisi mahdollisimman empaattinen. Esimerkiksi kun hänen poikansa oli kaatunut koulun liikuntatunnilla, Laanterä laittoi opettajalle Wilma-viestiä tapahtuneesta.

– Häntä oli sattunut ja itketti. Opettaja kutsui häntä sukunimellä ja sanoi "nyt ylös sieltä, ei tässä mitään". Siinä ei annettu tilaa eikä osoitettu empatiaa.

Myös psykologi Mannermaa pitää erittäin tärkeänä, että myös poikien kaikki tunteet hyväksytään. Jos pojille todetaan, ettei saa itkeä, lapsi ei opi käsittelemään tunnetta. Silloin on turha puhua siitä, miksi miehet eivät puhu tunteistaan. Aivojen kytkennät eivät tue tunteen ilmaisemista.

Jos lapsi ei saa emotionaalisesti turvallista kasvuympäristöä, hän ei pysty tarjoamaan sitä omille lapsille. Joitakin isiä lapsen itku alkaa ahdistaa. Tilanne jatkuu näin helposti seuraavalle sukupolvelle.

Mannermaa varoittaa miesten demonisoinnista, jos he eivät puhu tunteistaan. Tuomitseminen voi lisätä yhteiskunnan kahtiajakoa ja toksisuutta.

– Jos miehille tulee sellainen olo, ettei meitä ymmärretä ja että olemme epäkelpoja, olemme helppoja saaliita populisteille, jotka vaikuttavat ymmärtävän meidän maailmaamme.

Laanterä toivoo, että hän pystyy kasvatuksellaan rohkaisemaan omia lapsiaan puuttumaan, jos näkevät ympärillään kiusaamista, vähättelyä tai väkivaltaa. Hän uskoo, että viesti on paljon vahvempi, jos se tulee kavereiden kuin aikuisten suusta.

Feminismiä Laanterä ei halua määritellä lapsilleen tiukasti. Feminismi on hänelle arvopohja, josta käsin voi katsoa asioita laajasti.

– Se millä tavoin he feminismiä elämässä toteuttavat, on toinen asia. Haluaisin, että he uskaltaisivat puuttua epäkohtiin, olisivat tietoisia, terveitä, kriittisiä, eivätkä ajattelisi vain omaa napaansa.

Myös transnaisen pojalla voi olla ahtaita käsityksiä miehuudesta

Katja Lauri syntyi biologisesti poikana. Kuusivuotiaaksi asti hän ajatteli, että hänestä tulee isona nainen. Lopulta isosisko kertoi hänelle, että pojaksi syntyneestä Laurista kasvaa mies. Tieto musersi hänen maailmansa vuosiksi.

Kotona Lauri kasvatettiin poikana, mutta hän sai esimerkiksi leikkiä tyttöjen kanssa kotileikkejä. Hänen yksinhuoltajaäitinsä antoi Laurin olla vapaasti sellainen kuin on.

Kasvettuaan aikuiseksi Lauri perusti perheen naisen kanssa. Vuosia hän eli kaksoiselämää, jossa hän oli julkisesti mies, mutta yksin kotonaan ollessaan ja joidenkin ystävien luona hän oli olemukseltaan sekä pukeutumiseltaan nainen. Lopulta hänestä tuntui, että hänen on pakko tulla ulos kaapista.

– Kun ihminen tulee tiettyyn ikään, epäonnistumisen pelko, joka määrittelee nuoruutta, vaihtuu kuolemanpelkoon.

Katja Lauri sytyttämässä kynttilöitä.
Katja Laurille kasvatuksessa on tärkeää keskustelu. Hänestä vanhempien tehtävä ei ole vain määrätä asioita vaan haastaa lapsia miettimään asioita itse.Mai Frick

Laurilla on kaksi lasta, poika ja tyttö. Lapsilleen hän ei heti kertonut kokemastaan sukupuolesta, mutta lopulta tuli myös sen aika. Lapsista nuorempi poika oli tuolloin neljä. Asia käytiin läpi keskustellen esimerkiksi siitä, miten naiseus ja mieheys määrittyvät tai millainen on oikea nainen.

Lauri aloitti sukupuolenkorjaushoidot vuosi sitten. Lapset kutsuvat edelleen Lauria isäksi, sillä perheessä asia on vaatinut sulattelua.

– En halua lapsia kasvattaa niin, että vain julistan heille miten teemme. Keskustelemalla löytyy oma tahto. Keskustelemme yhä siitä, miten olen erilainen kuin vaikka päiväkotikavereiden isät.

Lauri kokee, että lapset hyväksyvät hänet omana itsenään, vaikka aluksi Laurin uudet vaatteet aiheuttivatkin naurunpyrskähdyksiä jälkikasvussa.

Myös Laurin lapset saattavat suhtautua ennakkoluuloisesti asioihin huolimatta kotona saadusta esimerkistä sukupuolten moninaisuudesta.

Kun bussissa matkustaessaan perheen poika huomasi kuljettajan olevan nainen, hän totesi, etteivät naiset voi olla bussikuljettajia.

– Ensin ajattelin, että mistä tuollainen asenne on tullut. Minun pojallani! Keskustelimme sitten, että miksi nainen ei voisi olla kuski, kun voi olla presidenttikin.

Laurista feministiseen kasvatukseen kuuluu, että keskustelua käydään niin kauan, että yhteinen ymmärrys löytyy. Vanhemman tehtävänä on pitää yllä keskustelua ja tarvittaessa haastaa lapsen ajatuksia.

Katja Lauri pelaa poikansa kanssa lautapeliä.
Katja Lauri toivoo lapsilleen turvallista ympäristöä, jossa uskaltaa puhua tunteistaan.Mai Frick

Lauri ei kaipaa päiväkotiin sukupuolineutraalia kasvatusta, vaan sukupuolisensitiivistä kasvatusta. Ei ole huono sanoa poikia pojiksi, jos ympäristö on sellainen, että uskaltaa myös kertoa, kun pojaksi kutsuminen ei tunnu hyvältä.

Lauri toivoo, että koulusta tai harrastuksista löytyy miehiä, jotka kannustavat näyttämään tunteitaan. Hänelle itselleen ala-asteen miesopettaja oli tärkeä aikana, kun hän ei kokenut mahtuvansa annettuun muottiin. Opettaja antoi Laurille uskoa siihen, että hän on hyvä sellaisena kuin on.

Opettaja osasi luoda turvallisen tilan. Laurin mieleen on jäänyt esimerkiksi koulun liikuntatunti, jossa pojat pelasivat jääpalloa ja tytöt harjoittelivat taitoluistelua. Opettaja kysyi tunnin alussa Laurilta ja hänen luokkatoveriltaan, että haluaisivatko he mieluummin mennä tyttöjen kanssa luistelemaan. Pojat nauttivat tunnista, eikä kukaan naljaillut asiasta jälkikäteen.

Lauri ei koe, että hän voi itse antaa pojalleen mallia miehenä olemisesta, mutta toisaalta hän ei pelkää, vaikka poika kasvaisikin ilman miehenmallia.

Lauri on huomannut, että poika on saanut paljon uusia ajatuksia samanikäisiltä päiväkotikavereiltaan. Esimerkiksi mielikuvan siitä, etteivät naiset voi ajaa bussia, hän uskoo syntyneen päiväkodissa.

Psykologi Mannermaa toteaakin, että moni lapsi törmää tiukkoihin sukupuolirooleihin päiväkodissa muiden lapsien reaktioiden kautta vaikka päiväkodin työntekijät suhtautuisivat lapsiin sukupuolineutraalisti.

Vanhemmat voivat yrittää valmistaa lastaan päiväkotiin kertomalla, että on hyväksyttävää olla sellainen kuin on. Lapsen valmisteleminen päiväkodissa vastaantuleville ajatuksille voi olla kuitenkin mahdotonta, jos lapsi on hyvin pieni aloittaessaan hoidon siellä.

Mannermaa varoittaa, että lasta voidaan alkaa kiusata, jos hän ei omaksu muiden lasten mielipiteitä.

Nykykulttuurintutkija Saresma ei edes usko, että vanhemmat voivat kovin paljon suojata lasta yhteiskunnan viesteiltä. Hänestä iso rooli on varhaiskasvattajilla ja opettajilla. Saresmasta olisi hienoa, jos näissä ammateissa olisi myös miehiä, jotta lapset näkevät, että mieskin voi hoivata.

Monia varhaiskasvattajia ja opettajia vaivaa yhä tietämättömyys. Saresma kaipaa heidän koulutukseensa tietoa sukupuolista ja seksuaalisista suuntautumisista.

Vanhempien paras keino on purkaa kapeita näkemyksiä puhumalla. Näin lapset oppivat näkemään, että on useita tapoja ajatella.

Lapsuuden kodissa ei puhuttu tunteista. Katja Lauri on aktiivisesti yrittänyt olla siinä suhteessa erilainen kasvattaja. Lapsuuden kodin salailun aiheuttama ahdistus oli myös yksi syy, miksi hän viimein päätti korjata sukupuolensa ja kertoa siitä myös lapsille.

– Minulle tuli kirkas ajatus, että olen tekemässä samaa, mitä lapsuudenkodissa. Meillä oli virtahepoja olohuoneessa, ja nyt minulla oli virtahepo lasten kanssa.

Lauri pitää herkkyyttä positiivisena piirteenä ja yrittää rohkaista poikaansa näyttämään tunteensa.

Joskus tunteisiin palataan perheessä seuraavana päivänä, kun pahin tunnemyrsky on laantunut. Lauri uskoo, että siten lapsi onnistuu seuraavan kerran paremmin tulkitsemaan itseään.

Feminismi on Laurille pyrkimystä tasa-arvoon sekä itsemääräämisoikeutta. Hän pitää myös tärkeänä turvallisia tiloja, joissa on mahdollisuus sanoa ei tai lopeta ilman ikäviä seurauksia.

Lauri haluaisi kasvattaa lapsistaan ennakkoluulottomia. Olisi myös hienoa, jos lapsista tulisi sillä tavalla feministejä kuin Lauri aatteen näkee.

– Yksi suurimmista ongelmista on lukkiutuminen omiin mielipiteisiin. Syntyy ihmeellisiä viholliskuvia. En haluaisi, että lapseni jumiutuu sellaisen maailmankuvan valtaan, että on ystävät ja viholliset, eikä yritetä ymmärtää muita.

Voit keskustella aihesta kello 23:00 asti.