1. yle.fi
  2. Uutiset

Kyproslainen oikeus: Brittinainen keksi tarinan joukkoraiskauksesta – naisen perhe on valmis viemään tapauksen jopa ihmisoikeustuomioistuimeen

Nainen kertoo peruneensa rikosilmoituksen painostuksen alla. Syytetyt miehet vaativat naiselta korvauksia.

raiskaus
Epäiltyjä nuoria miehiä poliisin taluttamana
12 israelilaista turistia pidätettiin heinäkuussa Kyproksella epäiltyyn joukkoraiskaukseen liittyen. Myöhemmin turistit vapautettiin epäilyistä.EPA/Katia Christodoulou

Kyproslaisen oikeusistuimen mukaan 19-vuotias brittinainen on keksinyt tarinan, jonka mukaan hän joutui joukkoraiskauksen uhriksi Agía Nápan lomakohteessa Kyproksella heinäkuussa.

Oikeuden mukaan nainen valehteli poliisille, että joukko israelilaisia nuoria miehiä raiskasi hänet hotellihuoneessa. 12 miestä pidätettiin naisen kertomuksen seurauksena, mutta päästettiin myöhemmin vapauteen.

Kyproslainen tuomari Michalis Papathanasiou totesi maanantain istunnossa, ettei nainen ollut puhunut tapahtumista totta ja kuvaili niitä ympäripyöreästi. Sen vuoksi naista voidaan oikeuden mukaan pitää syyllisenä valehteluun.

Naisen asianajat ovat kertoneet valittavansa päätöksestä.

Tapaus on saanut julkisuutta brittimedioissa kesästä lähtien. Kyproslaisen oikeusistuimen päätöksestä kirjoittavat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun) ja brittilehti The Guardian. (siirryt toiseen palveluun)

Nainen perui ilmoituksen pian tapahtumien jälkeen

Nainen on kertonut oikeudessa, että ennen epäiltyä joukkoraiskausta hän oli harrastunut yhteisymmärryksessä seksiä yhden israelilaisen kanssa. Sen jälkeen seurueen muut miehet olisivat raiskanneet hänet.

Tuomari Papathanasiou on sanonut naisen keksineen raiskaussyytökset, koska muu seurue oli kuvannut videoita yhteisymmärryksessä harrastetusta seksistä.

Syyttäjät ovat kertoneet, että nainen perui vapaaehtoisesti kannevaatimuksensa 10 päivää alkuperäisen ilmoituksen jälkeen.

Nainen puolestaan on kertonut allekirjoittaneensa paperin painostuksen alaisena, koska pelkäsi joutuvansa pidätetyksi. The Guardian kuvailee naisen allekirjoittamaa paperia "huonosti laadituksi".

Nainen on kertonut myös, ettei hänelle annettu mahdollisuutta tavata asianajajaa kannevaatimuksen perumisen yhteydessä. Naiselta otettiin samassa yhteydessä pois passi, eikä hän ole saanut poistua Kyprokselta kesän jälkeen.

Nainen oli kuukauden pidätettynä, kunnes hänet päästettiin pois takuita vastaan elokuun lopussa. Oikeudenkäynti on jatkunut lokakuusta lähtien, ja päätös venyi vuoden toiseksi viimeiselle päivälle.

Israelilaiset nuorukaiset pääsivät palaamaan kotiinsa jo kesällä. He ovat vaatineet naiselta korvauksia.

Perhe on valmis ihmisoikeustuomioistuimeen

Naisen perhe on kritisoinut (siirryt toiseen palveluun)paikallisten viranomaisten ja suurlähetystön toimia.

Perheen äidin mukaan tytär ei ole saanut tapauksessa riittävää tukea. Istuntosalin ulkopuolelle oli maanantaina kerääntynyt naisten oikeuksia puolustavia mielenosoittajia, joiden mielestä naisen oikeusturva on kärsinyt.

Naiselle luetaan lopullinen tuomio "julkisesta ilkivallasta" 7. tammikuuta. Nainen saattaa saada jopa vuoden tuomion ja yli tuhannen euron sakon, kertoo uutistoimisto AFP.

BBC:n mukaan asianajat ovat sanoneet, että he kunnioittavat oikeuden päätöstä, mutta aikovat valittaa siitä. Jos valitus hylätään, perhe harkitsee vievänsä tapauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Lähteet: AP, AFP, Reuters

Lue seuraavaksi