Lapin yritysten tuotannon arvo on kasvanut huomattavasti viime vuosina

Tuotanto ei ole kasvanut tasaisesti, vaan kasvu painottuu maa-, metsä- ja kalatalouteen sekä kaivostoimintaan ja louhintaan.

talouskasvu
tukkipino
Yksityisten yritysten tuotanto kasvoi huomattavasti Lapissa vuosina 2015 – 2018. Esimerkiksi maa-, metsä- ja kalatalouden jalostusarvo tuplaantui kolmessa vuodessa.Mikko Ahmajärvi / Yle

LappiYksityisten yritysten tuotanto on kasvanut huomattavasti viime vuosina Lapissa, kertovat Tilastokeskuksen tuoreet tiedot.

Vuonna 2018 Lapissa sijaitsevien toimipisteiden tuotannon jalostusarvo oli noin 3,5 miljardia euroa, mikä on peräti kolmanneksen suurempi kuin vuonna 2015.

Koko maassa vastaava kasvu oli alle 17 prosenttia.

Kuvaaja yritysten tuotannon jalostusarvon kasvusta Lapissa viime vuosina

Tuotanto ei ole kasvanut tasaisesti kaikilla aloilla, vaan kasvu painottuu vahvasti maa-, metsä- ja kalatalouteen (+106%) sekä kaivostoimintaan ja louhintaan (+95%). Myös majoitus- ja ravitsemistoiminta kasvoi reippaasti (+47%).

Sen sijaan kasvu oli huomattavasti maltillisempaa esimerkiksi tukku- ja vähittäiskaupassa (+14%), johon kuuluu myös autokorjaamojen toiminta, rakentamisessa (+16%) sekä teollisuudessa (+22%).

Kuvaaja yritysten tuotannon kasvusta eri aloilla

Henkilöstön määrä kuitenkin lisääntyi selvästi tuotantoa hitaammin. Lapin yrityksillä oli viime vuonna vain 7,2 prosenttia enemmän henkilöstöä kuin vuonna 2015 eli reilun 40 000 henkilötyövuoden verran. Koko maassa nousua oli taas hieman Lappia vähemmän, viitisen prosenttia.

Myös viime vuonna yksityisen ja julkisen alan toimipaikkojen henkilöstö lisääntyi Lapissa nopeammin kuin maassa keskimäärin. Lapin kasvu (+3,4%) oli lähes yhtä suuri kuin kaikista nopeimmin kasvaneissa maakunnissa (+3,8%).

Esimerkiksi Etelä-Savossa henkilöstön määrä ei kasvanut lainkaan edellisvuodesta.

Kuvaaja henkilöstön määrän kasvusta eri maakunnissa

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).