1. yle.fi
  2. Uutiset

Onko Frozen 2 liian pelottava pienille lapsille? "4-vuotias tuli pois salista"

Animaatioelokuva Frozen 2 on mielletty liian jännittäväksi kaikkein nuorimmille katsojille. Elokuvateattereissa on vaikea arvioida, onko lapsi alle vai yli neljän vuoden ikäinen.

Frozen 2
Anna (Kristen Bell) and Olaf (Josh Gad).
Frozen 2 -elokuvan näki joulunpyhinä yli 216 000 katsojaa.Rex Features / AOP

Toni Markkula toi 6-vuotiaan tyttärensä Ava Rissasen Kotkassa sijaitsevaan elokuvateatteriin katsomaan uutukaista Frozen 2 -animaatioelokuvaa.

Elokuvan ikäraja on seitsemän vuotta. Kolmen vuoden ikärajajousto mahdollistaa kuitenkin sen, että jo neljän vuoden ikäiset pääsevät katsomaan elokuvaa täysi-ikäisen seurassa.

Markkula ei epäile lainkaan, etteikö Frozen 2 olisi hänen tyttärelleen sopiva elokuva.

– Ava on jo nähnyt edellisen Frozen-elokuvan ja piti siitä. Tyttöä ei yhtään pelottanut eikä isääkään, Markkula kertoi.

Ava Rissasen mielestä edellisessä Frozen-elokuvassa parasta olivat sen hahmot.

– Ne ovat hauskoja eivätkä pelottavia. On kiva nähdä ne samat hahmot uudestaan, Rissanen totesi ennen elokuvan alkua.

isä ja tytär menossa elokuviin
6-vuotias Ava Rissanen odotti isänsä Toni Markkulan kanssa malttamattomana Fozen 2-elokuvan alkamista. Ville Vanhala / Yle

Lapsi pakeni salista aulaan

Joulunpyhiksi elokuvateattereihin saatu Frozen 2 on osoittautunut elokuvan ensimmäisen osan tavoin todelliseksi yleisömagneetiksi. Frozen 2 sai neljän päivän aikana peräti yli 216 000 latsojaa.

Frozen 2 on kuitenkin kirvoittanut keskustelupalstoilla ja Facebook-ryhmissä keskustelua siitä, onko elokuva liian pelottava. Esimerkiksi Tyttöjen äidit -ryhmässä on pohdittu rajuinkin sanakääntein, sopiiko elokuva 3-vuotiaalle.

Kotkalaisen elokuvateatteriyrittäjän Tero Lindqvistin tietoon ei ole tullut yhtään valitusta siitä, että elokuva olisi kaikkein pienimmille katsojille liian jännittävä.

– Eräs noin neljävuotias katsoja tuli kuitenkin salista ennen elokuvan loppua aulaan odottamaan vielä saliin jääneitä perheenjäseniään. Hänelle elokuva lienee ollut hieman liian jännittävä, Lindqvist kertoi.

Suomen elokuvateattereita ja elokuvien maahantuojia edustavan Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen kertoo, että Frozen 2 -elokuvan ikärajasta ei ole tehty koko Suomessa yhtään valitusta.

– Asiakaspalautteen perusteella valvoja käy tarvittaessa katsomassa elokuvan ja sen ikäraja otetaan uudestaan harkintaan, Koistinen toteaa.

Suomessa muutetaan toisinaan elokuvien ikärajoja asiakaspalautteen perusteella. Yksi viimeisimmistä on vuonna 2018 valmistuneen suomalaisen kotimaisen komedian, Varasto 2 -elokuvan ikärajan nosto. Ikäraja oli ensin K7, mutta nyt se on K12.

– Nostamisen lisäksi ikärajoja myös lasketaan. Laskeminen on ehkä jopa yleisempää kuin nostaminen.

perhe odottaa elokuvan alkua
Kotkalaiset Josefiina Pyykkinen, Henna Mayer ja Venla-Emilia Pyykkinen valmistautuivat katsomaan kotkalaisessa elokuvateatterissa Frozen 2- elokuvaa. Ville Vanhala / Yle

Pikkuisilta ei kysytä papereita

Suomessa esitettävien elokuvien K7-, K12- ja K16-ikärajoista voidaan joustaa kolme vuotta, jos alaikäinen lapsi saapuu elokuviin yli 18-vuotiaan aikuisen seurassa. Korkeimmasta 18 vuoden ikärajasta ei joustoa ole.

Kun alle 7-vuotiailta kielletyissä elokuvissa on kolmen vuoden ikärajajousto, Koistisen mukaan on todennäköistä, että vanhemmat tai muut lapselle läheiset aikuiset saapuvat elokuviin lasten kanssa.

– Tarvittaessa elokuviin on mahdollista perehtyä etukäteen esimerkiksi media-avain.fi-palvelun (siirryt toiseen palveluun) kautta. Myös elokuvan sisältösymbolit avaavat elokuvien sisältöä.

Elokuvateattereiden on varmistettava, että katsojan ikä riittää elokuvan katsomiseen. Ikä voidaan tarkistaa joko lippukassalla lippua ostettaessa tai vielä salin ovella ennen elokuvan alkamista.

– On hyvin haasteellista päätellä, onko lapsi alle vai yli neljävuotias, sanoo yrittäjä Tero Lindqvist Kotkasta.

elokuvayrittäjä Lindqvist
Kotkalaisen elokuvateatteriyrittäjä Tero Lindqvistin mukaan lippukassalla on vaikea päätellä onko lapsi yli vai alle 4-vuotias. Ville Vanhala / Yle

Suomen Filmikamarin mukaan pieniltä lapsilta ei voida vaatia henkilöllisyystodistusta.

– On ensisijaisesti vanhempien ja elokuviin lapsia tuovien aikuisten vastuulla, mitä elokuvaa lapset tuodaan katsomaan, Koistinen puolestaan toteaa.

Koistinen sanoo, että ikärajajoustoja on myös hyödynnetty "väärällä ja arveluttavalla tavalla."

– Tiedossa on muutamia tapauksia, jolloin vanhempi on tuonut lapsensa elokuviin, mutta lähtenyt itse pois ja hakenut lapsen elokuvan loputtua.

Finnkinon mukaan tällaisia tapauksia on, mutta ne eivät ole yleisiä. Matalimpien ikärajojen kohdalla sitä tapahtuu erittäin harvoin.

Monissa Finnkinon teattereissa lasten ikä myös kontrolloidaan salien ovella, eikä alaikäisiä lapsia päästetä saliin yksin.

Kuopus jäi kotiin

Frozen 2 -elokuvaa 6-vuotiaan tyttärensä Milla Venäläisen kanssa katsomaan saapunut Marika Venäläinen oli perehtynyt elokuvan sisältöön etukäteen eri verkkosivuja ja elokuva-arvosteluja lukemalla.

– Minulla ei ole mitään syytä epäillä, että elokuva olisi Millalle liian raskas.

Kotkalainen Henna Mayer toi elokuviin 9- ja 10-vuotiaat tyttärensä Venla-Emilia ja Josefiina Pyykkisen, mutta perheen neljän vuoden ikäinen kuopus Minka Husu oli jätetty päivähoitoon.

– Myös Minka olisi otettu mukaan, jos hänellä ei olisi ollut hoitopäivä, Mayer sanoi.

Mayer sanoi, että vanhempien tytärtensä kanssa elokuvaa katsoessaan hän voi arvioida, onko Frozen 2 sopiva myös nuorimmaiselle.

– Ainakin ensimmäinen Frozen oli Minkan mielestä hyvä elokuva. Varmasti on tämä toinenkin.

Voit keskustella aiheesta kello 22 saakka.

Lue seuraavaksi