1. yle.fi
  2. Uutiset

Sanna Koskiluhta korvaa puuttuvan voiman taidolla – pararatsastuksen suomenmestari ei piittaa fyysisistä rajoitteista

Menestyminen pararatsastuksessa vaatii kovia satsauksia ja periksiantamatonta asennetta.

ratsastus
Sanna Ksokiluhta hevosen selässä
Sanna Koskiluhta harjoittelee Vaasan Hubertuksen maneesissa.Anna Wikman / Yle

Kello ei ole vielä seitsemää aamulla, mutta Sanna Koskiluhta, 32, on jo hevosen selässä. Tallille hän on tullut kuuden jälkeen, laittanut hevosen kuntoon ja taluttanut sen maneesiin läpi pimeän, märän ja jäisen piha-alueen.

Aamu on Koskiluhdalle tyypillinen arkiaamu. Hän ratsastaa mielellään ennen töihin menoa, koska silloin treenaaminen on tehokkainta.

– Omat voimat ovat vielä tallella eivätkä päässä pyöri päivän asiat. Lisäksi maneesissa on rauhallista ja hyvin tilaa, selvittää vaasalainen pararatsastaja.

Koskiluhta on varreltaan pieni ja hento. Hänellä on erittäin harvinainen synnynnäinen oireyhtymä Syndroma Escobar, johon liittyy skolioosia, lihasheikkoutta ja niveljäykkyyttä. Koskiluhta on myös pienikokoinen, 140-senttinen.

– Kun en ole koskaan ollut terve, niin en koe, että tämä sairaus vaikuttaisi kovin paljon elämääni. Mutta tokihan se rajoittaa liikkumista.

Koskiluhdan skolioosia on korjattu useilla leikkauksilla ja hänen selkärankansa on käytännössä kokonaan jäykistetty. Ratsastuksessa rajoitukset tulevat vastaan varsinkin laukassa. Siksi Koskiluhta kilpailee ryhmässä 3 eli käynti- ja raviluokassa.

Pitkä harppaus uralla

Suomessa vammaisurheilijat saivat uuden kattojärjestön vuodenvaihteessa, kun Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ja Suomen Paralympiakomitea yhdistivät toimintansa ja voimansa (siirryt toiseen palveluun).

Uusi järjestö on määritellyt päätehtäväkseen saada vammaisille henkilöille sujuva polku harrastamisen ja urheilun pariin ja aina kansainväliselle huipulle asti.

Sanna Koskiluhta on edennyt polulla jo pitkälle. Päättyneellä kilpailukaudella hän otti pitkän harppauksen urallaan. Hevosensa Liptona III:n kanssa hän saavutti kesällä pararatsastuksen suomenmestaruuden ja pääsi osallistumaan myös Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Tanskassa. Norjassa kansainvälisissä kisoissa Koskiluhta saavutti kaksi luokkavoittoa.

Eteneminen kansainväliselle tasolle on edellyttänyt kuitenkin paljon työtä ja sinnikkyyttä. Rahaakin ratsastamiseen on kulunut sitä enemmän, mitä pidemmiksi kilpailu- ja valmennusmatkat ovat venyneet.

– Vanhemmat ovat tukeneet ja omassa elämässä on täytynyt tehdä ihan jokapäiväiseen arkeen liittyviä valintoja.

Sanna Koskiluhta hevosen selässä
Eläimet ovat tärkeässä osassa Koskiluhdan elämässä. Hän työskentelee eläinhoitajana vaasalaisella eläinklinikalla.Anna Wikman / Yle

Sponsoreita tarvitaan

Koskiluhta kiittelee myös hevosensa omistajaa Jaana Järvistä. Se, että hän sai riittävän laadukkaan kisaratsun käyttöönsä ylläpitokustannuksia vastaan, oli tärkeä käänne uralla.

– Minun ei tarvinnut hankkia omaa hevosta ja olen kuitenkin päässyt harjoittelemaan Lipin kanssa tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti. Sillä on varmasti ollut vaikutusta menestykseen.

16-vuotias latvialainen ratsutamma "Lippi" on juuri sopiva kisakumppani Koskiluhdalle. Luonteeltaan se on puhdasta kultaa, käyttäytyy kuljetuksissa ja kisoissa mallikkaasti ja on helppo käsitellä joka tilanteessa.

Vaasalainen kauppias Jaana Järvinen sanoo, että hänelle on tärkeää päästä tukemaan juuri vammaisurheilua.

– Tuntuu, että terveet urheilijat saavat helpommin sponsoreita.

Uuden paralympiakomitean pääsihteerinä aloittanut Riikka Juntunen tietää, että joitakin yksittäisiä urheilijoita lukuun ottamatta vammaisurheilijoiden on vaikea löytää tukijoita.

Paraurheilijoiden näkyvyys ei ole samaa luokkaa kuin muiden urheilijoiden.

Juntunen pitää kuitenkin muutosta mahdollisena ja näkee selviä merkkejäkin muutoksesta.

– Käytyjen keskustelujen perusteella näyttää siltä, että Suomessakin ollaan heräämässä - jälkijunassa tosin moniin muihin maihin verrattuna - siihen, että vammaisurheilun tukeminen voi olla osa yritysten yhteiskuntavastuuta.

Jaana Järvinen on seurannut Koskiluhdan uraa jo pitkään ja nähnyt, kuinka kovaa työtä ja täydellistä sitoutumista pararatsastuksessa menestyminen edellyttää.

– Sannan sinnikkyyttä ja periksiantamatonta asennetta ihailen, toteaa itsekin ratsastusta harrastava ja lajin vaatimukset tunteva Järvinen.

Kaikki alkoi terapiasta

Sanna Koskiluhtaa fyysiset rajoitteet eivät ole estäneet liikkumasta ja urheilemasta. Ratsastuksen hän löysi lajikseen, kun fysioterapeutti suositteli hänelle aikanaan ratsastusterapiaa.

– Tiesivät, että pidän eläimistä, hymyilee Koskiluhta.

Ratsastuksessa Koskiluhtaa viehättää hevosten lisäksi muun muassa se, että se on laji, jossa on mahdollisuus kehittyä koko ajan eteenpäin. Nuorempana oli tärkeää myös se, että lajia voi harrastaa joutumatta vertailluksi saman ikäluokan harrastajien kanssa.

Oma kehittyminen on Koskiluhdalle vähintään yhtä tärkeää kuin kilpailuissa menestyminen. Hän pyrkii aina entistä parempaan suoritukseen ja pitää arvossa sitä, että kouluratsastuksessa saa jokaisen radan jälkeen numeroiden lisäksi tuomareiden sanallisen arvostelun.

– Usein sanallisessa palautteessa on hyviä vinkkejä esimerkiksi siitä, mihin ratsastuksen osa-alueeseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Kotitreeneissä voi sitten harjoitella juuri näitä asioita.

Sanna Koskiluhta
SM- ja PM-kisat ovat Vaasan Hubertus -seuraa edustavan Koskiluhdan päätavoitteet alkavalla kilpailukaudella.Anna Wikman / Yle

Puolen sataa kilpailevaa pararatsastajaa

Suomessa on viitisenkymmentä pararatsastajaa, jotka kilpailevat alue- tai sitä korkeammalla eli kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

– Kaikille ratsastajille kynnys nousta alemmalta tasolta ylemmälle ja varsinkin kansainväliselle tasolle on korkea, toteaa lajikoordinaattori Hanna Talvitie Suomen Ratsastajainliitosta.

Talvitien mukaan pararatsastajille kynnys on usein vieläkin korkeampi muun muassa siksi, että he tarvitsevat enemmän avustajia kisamatkoilleen. Se taas tietää kustannusten lisääntymistä.

Sanna Koskiluhta on kuulunut jo usean vuoden ajan pararatsastajien maajoukkueeseen. Kotivalmennusten lisäksi hänellä on siksi mahdollisuus osallistua säännöllisesti maajoukkueen yhteisiin valmennustapahtumiin.

Maajoukkuetasollakin pararatsastajat tekevät valmennusmatkat omalla kustannuksellaan. Liitolta tulee matkatukea kuitenkin edustustehtäviin, esimerkiksi PM-kisoihin.

Onnistumisen kokemuksia

Sanna Koskiluhdan uusi vuosi käynnistyy jännittävissä merkeissä. Hän on lähdössä Moskovaan, jossa odottavat kahdet kansainväliset kisat. Edessä on pitkä matka hevosrekassa.

Koskiluhta pudottautuu alas satulasta, kaivaa taskusta hevoselle herkkupalan ja pysähtyy pieneksi hetkeksi miettimään, mitä ratsastus hänelle merkitsee.

– Onnistumisia, itsenäistymistä, uusia ystäviä ja uusia paikkoja. Ja tietysti on tämä hevonen - lemmikki ja ystävä.

Treenit ovat ohi. Koskiluhta taluttaa hevosensa takaisin talliin, riisuu siltä satulan, suitset ja pintelit ja lopuksi harjaa kumppaninsa.

Kouluratsut ovat yleensä kookkaita, niin on Lippikin. Koskiluhta ei kuitenkaan tarvitse apua hevosensa kanssa. Mittaa tulee naiselle kurkottamalla lisää sen verran, että hevosen perushoito onnistuu.

Ja kun on kysymys hevosista ja ratsastamisesta, voi puuttuvan voiman aina korvata taidolla.

Lue seuraavaksi