Hallinto-oikeus kumosi Kittilän päätöksen – yhdyskuntainsinöörin valinnassa esteellisiä päättäjiä

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi jo toisen päätöksen, joka liittyy Kittilän kunnan yhdyskuntainsinöörin valintaan.

Kittilä
Kittilän kunnan vaakuna kunnantalon seinässä.
Perttu Ruokangas / Yle

KittiläPohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Kittilän kunnan teknisen lautakunnan päätöksiä, jotka liittyvät yhdyskuntainsinöörin valintaan. Hallinto-oikeuden mukaan lautakunnan päätöksiin osallistui heinä-elokuussa 2018 sellaisia henkilöitä, joiden olisi pitänyt jäävätä itsensä päätöksenteosta.

Kokousten aikaan keskusrikospoliisi tutki eräitä lautakunnan jäseniä epäiltyinä työsyrjintään ja virka-aseman väärinkäyttöön. Esitutkinta alkoi vs. yhdyskuntainsinööri Pentti Kankaan tekemän tutkintapyynnön perusteella. Kangas haki vakinaista tointa useaan kertaan vuosina 2017 ja 2018, mutta häntä ei valittu siihen.

Hallinto-oikeuden mukaan vuonna 2018 valintaa oli tekemässä neljä esteellistä henkilöä, muun muassa kunnanvaltuutettu ja teknisen lautakunnan silloinen puheenjohtaja Yrjötapio Kivisaari (kesk.). Lisäksi valinnassa tapahtui muotovirhe, kun päätöksestä ei äänestetty lainmukaisesti.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen. Kittilän kunta on vakinaistanut yhdyskuntainsinööriksi vuonna 2018 valitun henkilön työsuhteen.

Edellisellä kerralla päätöstä ei perusteltu edes oikeudelle

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi huhtikuussa 2019 Kittilän kunnan teknisen lautakunnan aiemmankin päätöksen yhdyskuntainsinöörin valinnasta. Hallinto-oikeus katsoi, että lautakunta ei perustellut millään tavalla päätöstään sivuuttaa vs. yhdyskuntainsinöörinä työskennellyt Pentti Kangas.

Lautakunnan esittelijä Lauri Kurula esitti vuonna 2017 useassa kokouksessa toimeen pätevimpänä hakijana Kangasta, mutta joka kerta lautakunnan jäsenet muuttivat päätöstä joksikin muuksi kuin Kankaaksi.

Tekninen lautakunta ei perustellut sitä, miten toimeen valitut hakijat olisivat pätevämpiä kuin muun muassa Levin Vesihuolto Oy:n toimitusjohtajana toiminut Kangas.

Kittilän kunta ei toimittanut teknisen lautakunnan päätösten perusteluja edes hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden mukaan kunta perusteli asiaa vain siten, että kuntien lautakunnat eivät ole sidottuja esittelijän esitykseen.

Pentti Kangas oli yksi niistä henkilöistä, joka puolusti Kittilän entisen kunnanjohtajan Anna Mäkelän toimintaa Mäkelän tehtyä tutkintapyynnön Levi Ski Resort -yhtiön toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta vuoden 2013 lopulla.

Korjattu 31.12.2019 klo 11:17 Pentti Kangas ei ollut mukana allekirjoittamassa tutkintapyyntöä Jouni Palosaaresta, kuten jutussa aiemmin väitettiin.

Kittilän kunnan päätös meni taas nurin hallinto-oikeudessa

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).