Kajaanissa ammutaan vajaassa seitsemässä minuutissa taivaalle noin 4000 euroa – lasershowsta on käyty keskustelua

Perinteinen rakettien ammunta on tarkastelun alla useissa maamme kaupungeissa.

ilotulitukset
Fyrverkerier
Esimerkiksi Oulussa puntaroitiin ilotulituksen ja lasershow'n välillä. Ensimmäinen vei voiton, sillä laservalonäytös koettiin hinnaltaan kalliiksi. Lasershow'n mahdollisuutta on pohdittu Kajaanissakin. Kuvituskuva.Mostphotos

Kajaanin kaupunki käyttää vuoden vaihteen raketteihin vajaat 4000 euroa. Liikunta- ja tapahtumakoordinaattori Satu Pyykkösen mukaan rahasummasta käydään vuosittain keskustelua.

– Ainahan se nousee esille ja osan mielestä se on liian iso summa ja osan mielestä ihan sopiva.

Kauppatorilla järjestettävä uudenvuoden rakettien ampuminen kestää Pyykkösen arvioiden mukaan vajaat seitsemän minuuttia. Hinnan lisäksi kaupunkilaisten keskuudessa on herännyt keskustelua rakettien vaikutuksesta ympäristöön.

– Ilman muuta olisi mukava, jos uuden vuoden hetki olisi ympäristöystävällinen.

Ympäri Suomen on pohdittu perinteisten rakettien korvaamista lasershow'lla. Esimerkiksi Oulussa rakettien valintaan vaikutti lasershown kallis hinta. Myös Kajaanin kaupungissa on mietitty vastaavaa.

– Linjauksia ei ole vielä tehty tai budjetoitu mitään, keskustelua on käyty. Totuus kuitenkin on, että valoshow ei jää muutamiin tonneihin, Pyykkönen muistuttaa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!