Ryöväri vei arvokkaan kiviristin isän haudalta: "Tuntui kauhealta nähdä pelkkä katkenneen pultin kiiltävä pää"

Hautarauhaa rikotaan Suomen hautausmailla vuosittain noin 50 kertaa. Hautakivien kaadot ovat loppuneet lähes kokonaan niiltä hautausmailta, joille on asennettu valvontakamerat.

hautausmaat
Hautakiven risti
Kotkan Helilän hautausmaan sukuhaudan toinen risti seisoo yhä paikallaan. Toisen, samanlaisen kiviristin varas sahasi irti hautakivestä ja vei mukanaan. Ville Vanhala / Yle

Astellessaan mäkeä alas kohti hautausmaata kotkalainen Arja Hellsten on aina nähnyt jo kaukaa ristin, joka on pystytetty hänen isänsä puoleisten sukulaisten sukuhaudan päälle.

Jouluaatonaattona ristiä ei enää näkynyt.

Hautakivien käytävänpuoleisessa päädyssä ollut risti oli kadonnut. Sen sijaan hautakivien toisessa päässä, katajan suojassa seisova, samanlainen risti oli yhä paikallaan.

– Tuntui kauhealta nähdä ristin paikalla pelkkä katkenneen pultin kiiltävä pää. Miten joku voi olla niin paatunut, että turmelee hautakiveä, Hellsten toteaa.

hautaristin tynkä
Anastetusta rististä näkyy hautakiven päällä ainoastaan pultin sileä katkaisupintaVille Vanhala / Yle

Työkalut mukana

Hellstenin mukaan risti on anastettu Kotkan Helilän hautausmaalta isänpäivän ja jouluaatonaaton välisellä ajanjaksolla. Hän otaksuu, että ristin varastaminen hautakiven päältä ei ole onnistunut ilman työkaluja.

– Pultin katkaistu pää on sileä aivan kuin se olisi sahattu tai leikattu poikki.

Sukuhaudan reilut parinkymmenentä senttiä korkeat ja 17 sentiä leveät ristit on kiinnitetty hautakiveen ruostumattomilla metallipulteilla.

Risti ei ole aivan tavanomainen. Varpaisjärven mustasta kivestä valmistetut hautakivet ja ristit on toimittanut noin 30 vuotta sitten Kotkaan jo toimintansa lopettanut imatralainen hautakiviurakoitsija.

Kotkalaisen Wikmanin Kivi Ky:n yrittäjä Esa Vikman arvioi, että vastaavanlaisen kiviristin valmistaminen maksaa tänä päivänä reilut tuhat euroa.

– Kyseessä on uniikkikappale, jonka arvoa ei voi mitata pelkästään rahassa. Varastetun ristin mallissa on erikoista se, että se on hiottu kaikilta kulmiltaan ja pinnoiltaan, mikä tekee tekee ristin valmistamisesta poikkeuksellisen työlästä. Tottakai hautakiven ristillä on omaisille myös valtava tunnearvo, Wikman toteaa.

Hautakivien päälle pystytetyt ristit ovat harvinaisia, sillä pääsääntöisesti hautakivissä on kaiverrettuja ristejä.

– Ei voi kuin ihmetellä, mitä varas aikoo ristillä tehdä. Sitä on vaikea kaupata eteenpäin ja kiviristin myyntiarvokin lienee käytännössä olematon.

Arja Hellsten
Kotkalainen Arja Hellsten on jättänyt rikosilmoituksen perhensä sukuhaudalta anastetusta rististä. Ville Vanhala / Yle

Vakuutus ei korvaa

Arja Hellsten teki ristin varastamisesta riskosilmoituksen joulukuun lopulla. Poliisi määritteli ristin anastuksen näpistykseksi, koska sen reilun tuhannen euron valmistusarvo katsottiin varsin vaatimattomaksi menetykseksi.

Hellsten ei usko, että tekijää saadaan kiinni ja ristiä takaisin hautakiven päälle.

– Vakuutus ei korvaa ristiä, koska rikos on tapahtunut valvomattomalla aluueella, Hellsten kertoo.

Hän tuskin aikoo hankkia anastetun ristin tilalle uutta.

– Ehkä yksi risti riittää. Jos se siirretään katajan katveesta anastetun ristin paikalle, niin risti näkyy ylös mäelle.

Näpistyksen lisäksi ristin anastaja on syyllistynyt myös hautarauhan rikkomiseen, mistä seuraa vähimmillään sakkorangaistus ja enimmillään vuoden pituinen vankeustuomio.

Haudan tai muistomerkin häpäisy ja turmeleminen on lain mukaan hautarauhan rikkomista. Tilastokeskuksen julkaiseman rikostilaston mukaan vuonna 2018 viranomaisten tietoon tuli 103 hautarauhan rikkomista, kun muutamana aikaisempana vuonna luku oli noin 50.

– Vuoden 2018 korkea luku juontaa juurensa itäisen Uudenmaan eri hautausmaille suuntautuneesta rikossarjasta, jolloin haudoilta varastettiin koriste-esineitä. Vuonna 2019 hautarauhan rikkomisia kirjattiin taas noin 50, kertoo poliisitarkastaja Antti Leppilahti Poliisihallituksesta.

Rikosylikonstaapeli Jarmo Rahkola Kotkan poliisista kertoo, että hautaristien lisäksi myös Kotkan hautausmaiden haudoilta anastetaan enkelifiguurien ja lintuveistosten kaltaisia koriste-esineitä.

– Viime vuoden lokakuussa Haminan Ristiniemen hautausmaalta anastettiin kokonainen hautakivi. Hautausmailla tapahtuneiden rikosten tekijöitä saadaan erittäin harvoin vastuuseen teoistaan, sillä teoilla ei ole silminnäkijöitä eikä Kotkan hautausmailla ole kameravalvontaa, Rahkola kertoo.

Kamerat häätivät kivenkaatajat

Seurakuntapuutarhurit ry:n puheenjohtaja Markku Husso kertoo, että maamme suurimpien kaupunkien hautausmaille alettiin asentaa valvontakameroita pari vuosikymmentä sitten. Pääsääntöisesti kameravalvontaan on myös liitetty hälytysjärjestelmä.

Husson kotiseurakunnassa Hyvinkäällä päädyttiin asentamaan valvontakamerat sen jälkeen, kun Hyvinkään keskustan haustausmaalta kaadettiin useita hautakiviä.

– Kameravalvonnan myötä tihutyöt ovat vähentyneet merkittävästi. Valvontakameroiden materiaalin perusteella on myös saatu kiinni esimerkiksi niitä, jotka ovat maalanneet graffiteja hautakiviin, Husso kertoo.

Turun hautausmaille alettiin asentaa valvontakameroita vuosituhannen vaihteessa. Turun evankelisluterilaisen seurakunnan hautaustoimen päällikön Pekka Sorrin mukaan kameravalvonnan ansiosta ilkivalta ja tihutyöt ovat hautausmailla vähentyneet.

– Kameravalvonta tuli ajankohtaiseksi, kun hautausmailla sattui useampia hautakivien kaatotapauksia, Sorri kertoo.

Myös Helsingin hautausmailla on käytössä valvontakameroita ja hälytysjärjestelmiä. Malmin hautausmailla ei ole muutamaan vuoteen kaadettu hautakiviä, mutta pienempiä ilkivallantekoja on sattunut kameroista huolimatta.

– Roskakoreja on sytytetty palamaan ja vanhoista hautakivistä on varastettu kirjaimia, Malmin hautausmaan ylipuutarhuri Paula Niemelä kertoo.

puutarhuri asentaa lyhtyä
Kotka-Kymin seurakunnan ylipuutarhuri Hannamari Kovakoski asettaa pudonneen hautalyhdyn takaisin koukkuunsa. Ville Vanhala / Yle

Kukat viedään juurineen

Kotkan Helilän hautausmaalla kaadettiin useita hautakiviä viitisen vuotta sitten. Kotka-Kymin seurakunnan ylipuutarhuri Hannamari Kovakosken mukaanhautakivien kaadosta tehtiin rikosilmoitus, mutta tekijä tai tekijöitä ei ole saatu kiinni.

– Muutaman kerran vuodessa tulee ilmoituksia siitä, että haudoilta on viety lyhtyjä ja maljakoita. Kesäisin haudoilta varastetaan kukkia kaivamalla ne juurineen kummusta ylös,Kovakoski toteaa.

Kotkan hautausmaiden huoltorakennuksien yhteydessä on valvontakameroita, jotka kuvaavat myös osia hautausmaista. Kovakosken mukaan omien valvontakameroiden hankkimista hautausmaille on jo harkittu.

– Kameravalvonnan lisääminen on myös kustannuskysymys, sillä kamerat ja valvontajärjestelmät ovat verrattain kalliita. Jos ei vahingonteoista päästä eroon, niin totta kai, hautausmaille on saatava omat kamerat.

Seurakuntapuutarhurit ry:n puhenjohtaja Hussonmukaan varsinkin pienempien paikkakuntien hautausmailla ei ole tähän mennessä edes ollut tarvetta kameravalvonnalle.

– Maaseutupitäjissä kunnioitus hautoja ja hautausmaita kohtaan on säilynyt. Hautoja ei turmella, vaan niitä hoidetaan.

Tekstiä korjattu Ristiniemen hautausmaan osalta 7. tammikuuta klo 12.00. Ristiniemen hautausmaa sijaitsee Haminassa.