Mynämäen leipomopalo sammutettu – munkkirasva syttyi ilmanpoistohormissa

Paikalle hälytettiin toistakymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.

Mynämäki
Paloautoja Mynämäellä leipomo Veraisen edessä.
Palohälytys toi leipomolle monta pelastuslaitoksen yksikköä.Paula Collin / Yle

Pelastuslaitos sai hälytyksen Veraisen leipomoon Mynämäen Valtakadun varrella hieman ennen kello kahta iltapäivällä torstaina.

Pelastuslaitoksen mukaan palo syttyi leipomorakennuksen poistohormissa ja levisi yläpohjarakenteisiin. Palo syttyi munkinpaiston yhteydessä.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Mika Viljanen sanoo, että yläpohjan rakenne oli sellainen, että leviämisen vaara oli pieni. Lämmöt olivat kuitenkin ehtineet nousta korkeiksi.

Viljanen kehuu paikalla olleiden toimia palotilanteessa.

– Henkilökunta ohjattiin esimerkillisesti kokoontumispaikalle. Siinä mielessä kaikki toimi erittäin hyvin.

Mynämäellä palaa leipomo
Palopaikka kartalla.Yle / Aleksi Hakala

Pelastuslaitos kertoi kolmen aikaan, että palo on saatu sammutettua. Vartiointia paikalla kuitenkin jatketaan.

Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.