Pohjalaislasten kunto vaihtelee ja on keskimäärin maan heikoimmasta päästä

Monessa valtakunnallisen Move-testin lajissa pohjalaisten lasten ja nuorten tulokset ovat maan keskiarvon alapuolella.

kuntotestit
Tyttö juoksee liikuntasalissa.
Emmi Korhonen / Lehtikuva

Pohjalaislasten ja -nuorten kunto on maan keskiarvoa heikompi ja alittaa monissa lajeissa myös hyvän rajan. Opetushallituksen julkaisemien mittaustulosten mukaan koko maan vertailussa hännänhuippuna ovat Lappi ja Kainuu, niiden jälkeen Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa.

Suomen kovakuntoisimmat koululaiset asuvat Uudellamaalla.

Viides- ja kahdeksasluokkalaisten kuntotesteissä mitataan muun muassa kestävyyskuntoa, ylä- ja keskivartalon voimaa, liikkuvutta ja nopeutta. Kyse on valtakunnallisista Move-mittaustuloksista, joihin kuuluvat viivajuoksu (eli piip-testi), vauhditon loikka, etunojapunnerrukset, ylävartalon nostot, pallonheitto ja liikkuvuus.

Vertailussa on tulokset yli 100 000 viides- ja kasiluokkalaiselta.

Viivajuoksu mittaa kestävyyttä

Etelä-Pohjanmaalla viidesluokkalaisten sekä tyttöjen että poikien kestävyyskuntoa mittaavat viivajuoksutulokset ovat heikentyneet vuosi vuodelta. Kummankin tulokset olivat maan keskiarvon alapuolella. Kasiluokkalaisten tuloksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Pohjanmaalla viidesluokkalaisten viivajuoksutulokset olivat jopa hieman maan keskiarvon ylöpuolella. Kahdeksasluokkalaisilla ne olivat jo selvästi pudonneet maan keskiarvosta.

Keski-Pohjanmaalla viidesluokkalaisten poikien viivajuoksutulokset suorastaan romahtivat edellisvuodesta ja jäivät selvästi maan keskiarvosta. Tytöillä ei ollut tapahtunut niin merkittävää muutosta. Kahdeksasluokkalaiset olivat lähempänä maan keskiarvoa, tytöt jopa sen yläpuolella.

Keski-Pohjanmaalla koululaiset jakautuivat selkeästi hyvä- ja huonokuntoisiin. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla ero koululaisten välillä ei ollut niin suuri.

20 metrin viivajuoksussa juostaan pillin vihellyksen tahtiin viivalta toiselle niin kauan kuin jaksetaan. Testiä on myös kritisoitu sen rankkuudesta.

Testituloksia voi tutkia Opetushallituksen nettisivuilta (siirryt toiseen palveluun).