1. yle.fi
  2. Uutiset

Turkissa parlamentti hyväksyi sotilaiden lähettämisen Libyaan – Opposition mielestä edessä voi olla vaarallinen seikkailu

Hallitus sai valtuudet päättää joukkojen lähettämisestä ja niiden tehtävistä. Valtuutus on voimassa vuoden.

Libya
Turkin sotilaita auringonlaskussa
Turkkilaisia sotilaita Turkin ja Syyrian rajalla lokakuussa 2019.STR / EPA

Turkin parlamentti on hyväksynyt presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinnon esityksen joukkojen lähettämisestä Libyaan.

Hallituksen mielestä joukkojen lähettäminen on tärkeää, jotta Turkki voisi valvoa taloudellisia etujaan alueella. Lisäksi sotilaiden lähettämistä on perusteltu terrorismin vastaisella taistelulla ja avustustyön helpottamisella.

Taustalla on nähty myös presidentti Erdoğanin hallinnon tavoite nostaa Turkki alueellisen suurvallan asemaan.

Turkki ja YK:n tuella Libyaan perustettu niin sanottu Tripolin hallitus solmivat marraskuussa sopimuksen (siirryt toiseen palveluun) maiden välisten talousvyöhykkeiden rajoista. Arvostelua herättänyt sopimus jakaa käytännössä Välimeren kahtia Turkin ja Libyan välisillä merialueilla. Sopimus on tärkeä alueen luonnonvarojen – muun muassa maakaasun – hyödyntämisen kannalta.

Tripolin hallitus on kuitenkin ahtaalla ja kapinalliskenraali Khalifa Haftarin joukot ovat edenneet Tripolin liepeille.

Turkki todennäköisesti lähettämässä sotilasneuvonantajia

Turkki on jo lähettänyt aseita Tripolin hallituksen joukoille ja nyt on ilmeisesti sotilaiden vuoro.

Turkin on arveltu lähettävän tässä vaiheessa sotilasneuvonantajia. On myös epäilty, että Turkki olisi jo kuljettanut Libyaan taistelijoita, jotka ovat tukeneet Turkkia Syyriassa.

Parlamentti hyväksyi joukkojen lähettämisen hallituksen äänin. Opposition mielestä turkkilaissotilailla ei ole mitään tekemistä Libyassa, ja se varoittelee, että operaatio saattaa johtaa merkittäviin tappioihin.

Lue lisää:

Turkki valmistelee syyrialaistaistelijoiden siirtämistä Libyaan – Kapinallisten rippeistä on koottu Turkin komentama köyhien palkka-armeija

Israel, Kreikka ja Kypros solmivat sopimuksen maailman pisimmästä vedenalaisesta kaasuputkesta

Turkki valmis käyttämään sotilaallista voimaa itäisen Välimeren kaasukiistassa – karttojen sotaa on käyty jo vuosia

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi