Libanoniin paenneesta Nissanin ex-johtajasta kansainvälinen etsintäkuulutus – Ghosnia tuskin luovutetaan

Entisen Nissan-johtajan pakomatkan tutkinta jatkuu Japanissa ja Turkissa.

Carlos Ghosn
Carlos Ghosn
Nissanin entinen toimitusjohtaja Carlos Ghosn joulukuussa 2018 otetussa kuvassa.Kimimasa Mayama / EPA

Autonvalmistaja Nissanin entinen toimitusjohtaja Carlos Ghosn kiistää, että hänen perheensä olisi järjestänyt hänen pakoaan Japanista. Ghosn, jota syytetään useista talousrikoksista, ilmestyi Libanoniin maanantaina.

On epäilty, että hänen libanonilaissyntyinen vaimonsa Carole olisi järjestellyt paon, mutta Carlos Ghosn kertoo itse järjestäneensä pakonsa kotiarestista Japanista. Ghosn matkusti yksityiskoneella Libanoniin Istanbulin kautta.

Ghosnilla kolme kansalaisuutta

Kansainvälinen poliiisijärjestö Interpol on antanut Ghosnista kansainvälisen etsintäkuulutuksen. Tällä on myös Libanonin kansalaisuus eivätkä Libanonin viranomaiset tavallisesti pidätä Libanonin kansalaisia kansainvälisen etsintäkuulutuksen nojalla. Useimmiten etsintäkuulutettujen passit takavarikoidaan ja he saavat jäädä vapaalle jalalle takuita vastaan.

Ghosnilla riittää passeja, koska hänellä on sekä Libanonin, Brasilian että Ranskan kansalaisuus. Ranskan passeja oli ilmeisesti kaksi, ja uutistoimisto AFP:n mukaan Ghosn oli saanut pitää yhden passeista kotiarestinsa ajaksi. Ehtona oli, että passia säilytettiin lukitussa laukussa, jonka avauskoodi oli hänen asianajajiensa tiedossa.

"Tapaaminen Libanonin presidentin kanssa"

Carlos Ghosn on ilmeisesti saanut lämpimän vastaanoton Libanonissa ja uutistoimisto Reutersin mukaan hän tapasi heti maahan savuttuaan Libanonin presidentin Michel Aounin. Libanonin viranomaiset ovat torjuneet väitteet tapaamisesta.

Japanissa Ghosnin yllättävä pako on kirvoittanut vaihtelevia kommentteja politiikoilta. Eräs poliitikko epäili tuoreeltaan, että Ghosn olisi saanut apua pakoonsa tavalla tai toisella Japanilta. Toinen puolestaan syytti suoraan Libanonin sekaantuneen paon järjestämiseen. Libanonin hallitus on sanonut, että sillä ei ole mitään tekemistä paon kanssa.

Turkki on puolestaan käynnistänyt oman tutkinnan Ghosnin matkasta, koska hänen uskotaan vaihtaneen yhdestä yksityiskoneesta toiseen Istanbulin lentokentällä. Seitsemän ihmistä on otettu kiinni Turkissa, heidän joukossaan on neljä lentäjää.

Lue myös:

Pakeniko Nissanin ex-johtaja Japanista soitinkotelossa? Ympärivuorokautisessa valvonnassa olleen Ghosnin pako herättää lukuisia kysymyksiä

Lähteet: AFP, Reuters