Kemin matkailuyhtiö osti satamalta jäänmurtaja Sampon – kauppahintaa ei paljasteta, alus jatkaa vuokramiehistöllä

Vuosien pallottelulle tuli piste, kun Kemin Satama Oy myi matkailujäänmurtaja Sampon Kemin Matkailu Oy:lle.

Kemin Matkailu Oy
Jäänmurtaja Sampo
Sampo on seilannut Perämeren pohjukassa jo pitkään; vuonna 1960 valmistunut alus ostettiin valtion jäänmurtotehtävien jälkeen Kemiin matkailukäyttöön vuonna 1987. Jarno Tiihonen / Yle

Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen kertoo, että kauppaa on valmisteltu pitkään ja se on lyöty lukkoon ennen vuodenvaihdetta.

Sen paremmin matkailuyhtiö kuin satamayhtiökään ei paljasta murtajakaupan hintaa. Koutosen mielestä hinta ei ole oleellisin asia, vaan se, että toiminta jatkuu normaalina.

– Ja jos on vähänkään epäilty, käytetäänkö Samposta saatuja euroja sen liiketoiminnan kehittämiseen, niin nyt ihan varmasti olemme sitoneet itsemme siihen. Kyllä se on kruununjalokivi, josta pidetään huolta, Koutonen muotoilee.

Matkailuyhtiön tavoitteena on lisätä matkailua myös talvisesongin ulkopuolella. Ympärivuotisen lumilinnan rakentaminen on ollut siinä yksi askel, mutta Koutosen mukaan jatkossa halutaan kehittää myös merellistä matkailua alueella.

Toimitusjohtaja Susanna Koutosen mukaan matkailuyhtiön liiketoiminta on ollut vahvassa kasvussa ja murtajakaupankin yhtiö pystyy hoitamaan omalla liiketoiminnallaan.

Myöskään Kemin Satama Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Ikäläinen ei kerro kaupan euromäärää eikä sen kannattavuutta satamayhtiölle.

– Kauppa on syntynyt, joten molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä.

Kumpikin yhtiö keskittyy omaan ydintehtäväänsä

Koutonen ja Ikäläinen painottavat kumpikin, että Sampo-kaupan ansiosta kumpikin konserniyhtiö pystyy nyt strategian mukaisesti keskittymään ydinliiketoimintaansa ja sen kehittämiseen.

Ikäläinen toteaa, että keskittyminen ydintehtävään on erittäin tärkeää nyt, kun Metsä Groupin investointipäätöksen alla satamassa varaudutaan ruoppaus- ja laituri-investointeihin.

– Kyllä meillä on nyt täysi työ keskittyä nimenomaan satamaliiketoimintaan.

Kemin matkailuyhtiölle Samporisteilyt ovat olleet hyvin kannattavaa liiketoimintaa, satamayhtiölle eivät niinkään. Kemin Matkailu Oy on maksanut satamalle Samposta vuokraa, mutta satamalle Sampon ylläpito on joinakin vuosina ollut silti tappiollista.

Ikäläisen mukaan tyytyväisiä yhteistoimintaan on oltu puolin ja toisin, vaikka vuosien kuluessa on ollut sekä plussaa että miinusta.

Jatkossa Sampo on satamalle asiakas muiden joukossa. Kotisatamana säilyy Ajos. Sampon miehistöstä on ollut sopimus vuokrafirman kanssa.

– Nyt sopimukset siirtyvät uudelle omistajalle.

Lisää aiheesta:

Kemin Matkailu Oy:lle kaupungin 800 000 euron luottotakaus

Jäänmurtaja Sampolle ulkopuolinen miehistö – takaa risteilyjen jatkumisen tulevillakin kausilla

Kaupunginjohtaja Nissinen: "Sampo säilyy Kemin kaupunkikonsernin päätösvallassa"

Kemi yrittää ratkaista matkailujäänmurtajan kohtalon keväällä – Sampoa on palloteltu jo vuosia

Kemissä kiistellään matkailujäänmurtaja Sampon tulevaisuudesta – matkailuväki etsii jo uutta alusta