21-vuotias nainen ei uskonut enää kestävänsä ja soitti Kriisipuhelimeen: "Häpesin itsetuhoisia ajatuksiani"

Nyky-yhteiskunnan luoma onnellisuuden illuusio näkyy musertavan erityisesti nuoria aikuisia. Kriisipuhelimeen tuli vuonna 2019 ennätysmäärä puheluita, yli 210 000.

kriisipuhelimet
anonyymi henkilö pitää puhelinta kädessä
Antti Kolppo / Yle

Olo oli niin paha, ettei nainen uskonut enää kestävänsä.

Siitä on nyt kuusi vuotta, kun vaikeasta masennuksesta tuohon aikaan kärsineellä 21-vuotiaalla naisella oli voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia, jotka pyhien aikaan pahenivat. Hän oli yksin kotona. Oli yö.

Nainen haluaa esiintyä nimettömänä asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Hän soitti Suomen Mielenterveys ry:n Kriisipuhelimeen, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei enää tuntunut olevan.

– Minulla oli hoitosuhde psykiatrian poliklinikalle, mutta olo paheni äkisti, eikä silloin ollut saatavilla tapaamisaikaa. Arkenakin tapaamisajat olivat kortilla. Keskusteluapua saattoi saada vain 1–2 kuukauden välein resurssipulan vuoksi, hän kertoo.

– Päivystykseen lähtö olisi ollut myös yksi vaihtoehto, mutta siellä joutui usein odottamaan ensin tunteja hoitajaa ja sen jälkeen vielä lääkäriä. Osastopaikatkin olivat niin tiukilla, ettei niitä usein pystytty antamaan.

Vuorokaudessa Kriisipuhelimeen soitetaan noin 500 kertaa. Vuonna 2019 puheluita tuli kaikkiaan yli 210 000 kappaletta. Se on enemmän kuin koskaan ennen.

Puhelinpäivystykseen onkin saatu lisärahoitusta. Jatkossa puhelimeen voi soittaa ympäri vuorokauden: vuoden alusta saakka päivystetään yötä päivää. Helmikuun alusta lähtien myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä puhelimeen vastataan 24/7.

soittoyritykset
Lasse Isokangas / Yle

"Läheisille tuntui jotenkin vaikealta puhua"

Kriisipuhelimeen soittanut nainen kertoo, että itsetuhoisista ajatuksista ja tunteista on helpompi puhua jollekin ulkopuoliselle.

– Läheisille tuntui jotenkin vaikealta puhua. Häpesin itsetuhoisia ajatuksiani ja tunteitani.

Kriisipuhelimeen vastannut ihminen oli ystävällinen ja kuunteli aidosti.

– Jo se auttoi hieman. Heillä oli aikaa pysähtyä kuuntelemaan, vaikka soittoja varmasti tuli koko ajan. Lähinnä apu oli siis keskustelua, kuuntelua ja mielen purkamista. Minulle ehdotettiin myös päivystykseen hakeutumista tarvittaessa.

Puhelun jälkeen nuorella naisella oli vähän rauhallisempi olo.

Nykyisin hän käy psykoterapiassa ja hänen vointinsa on paljon parempi.

– Keskusteluapu onkin minusta vähintään yhtä tärkeää kuin lääkehoito, sitä tulisi olla helpommin saatavilla.

vastatut
Lasse Isokangas / Yle

Kriisityöntekijä: hädän kuulee helpostikin

Kriisityöntekijä Veli-Matti Husso on leppoisa mies. Kädenpuristus on vahva ja hiukset jo hieman harmaantuneet. Hän on yksi 750:stä, jotka vastaavat puheluihin.

Husson työvuoron aikana puhelin soi koko ajan, enemmän kuin koskaan.

– Kun yksi puhelu loppuu, toinen alkaa.

Osasyy on se, että Kriisipuhelimeen soittaminen on ollut halvempaa kuin aikaisemmin. Mutta luurin toisessa päässä tiedetään, että ihmisillä on valtava tarve puhua. Soittajat ovat myös entistä nuorempia. Suurimmat huolenaiheet soittajila ovat ihmissuhteet, paha olo ja pelko arjesta selviytymisestä.

– Monet ovat 20–35-vuotiaita ja tosi monet ovat opiskelijoita, Husso sanoo.

Husso pitää pään kylmänä, kysyy mitä on tapahtunut ja kuulostaa isällisen rauhalliselta, mutta vähäsen kuitenkin pekkasaurimaiselta terapeutilta. Vaikka terapiaa kriisipuhelimessa ei varsinaisesti anneta, tuen antaminen kriisin keskellä voi toimia keskusteluterapiana.

Husso osaa erottaa soittajan äänen perusteella, milloin on tosi kyseessä, vaikka kriisin keskellä ihminen kuulostaakin hänen mukaansa useimmiten hyvin järkevältä ja loogiselta.

– Kyllä sen hädän kuulee helpostikin. Kun ihmisen kanssa juttelee, saa käsityksen siitä pystyykö ihminen käsittelemään ongelmaansa. Jos tilanne ja kriisi on niin valtava, eikä ihminen pysty käsittelemään sitä, niin silloin opastetaan hakemaan apua välittömästi.

itsetuhoiset keskustelut
Lasse Isokangas / Yle

Itsemurhaa yrittäneitä jätetään yksin kotiin lääkepurkin kanssa

Kriisipuhelin perustettiin vuonna 1978 itsemurhien ehkäisyä varten.

Vaikka itsemurhat ovat vähentyneet, itsetuhoiset keskustelut ovat kolminkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Toisaalta se on hyvä asia: myös kuoleman ajatuksista ja pahasta olosta on parempi puhua, kuin jäädä hautomaan itsekseen. Toisaalta se on huono asia: se kertoo siitä, että paha olo on lisääntynyt ja että apua ei ole tarpeeksi muualta saatavissa.

– Hyvin paljon mielenterveyden ongelmiin liittyvä asioista, ahdistusta ja masennusta eikä ihminen tiedä, miten jatkaisi eteenpäin tilanteesta, sanoo kriisityöntekijä Veli-Matti Husso.

– Tarve on niin suuri, että se apu mikä soittajalla on, ei riitä ja sen takia pitää soittaa myös Kriisipuhelimeen.

Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter nyökyttelee ja vahvistaa, että terveydenhuollon liian pienet resurssit näkyvät voivat näkyä itsetuhoisten soittojen lisääntymisenä.

– Kyllä meille tulee soittoja ihmisiltä, joilla on itsemurhayritys taustalla ja sitten he ovat taas kotona ja siellä on lääkkeitä tai muuta sellaista. Eihän ihmistä saisi jättää yksin, jos hän on itselleen vaaraksi, hän sanoo.

soittajien ikä
Lasse Isokangas / Yle

Eniten ahdistaa silloin, kun pitäisi nukkua tai olla iloinen

Eniten puheluita tulee öisin, joulun ja uuden vuoden tienoilla sekä heinäkuussa.

– Loma-aikaan ja öisin ei haluta häiritä omia läheisiä. Ne ovat aikoja, kun pitäisi nukkua tai olla iloinen. Kun on joku erikoistilanne, kuten joulun tai uudenvuoden aika ja kun omat huolet, vaikeudet ja kriisit vyöryvät päälle, niin ne tuntuvat erityisen musertavalta, sanoo kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter.

Winterin mukaan erityisesti nuorten aikuisten lisääntyneet yhteydenotot johtuvat osaltaan yhteiskunnan vaativuudesta sekä siitä, että elämme sellaisessa illuusiossa, että kaikilla on koko ajan hauskaa ja että onnellinen pitää olla.

– Elämme hyvin vaativaa ja suorituskeskeistä aikaa. On niin paljon odotuksia siitä miten meidän pitäisi olla ja elää ja miltä pitäisi näyttää, kuulostaa ja mitä pitäisi tapahtua. Kuinka moni niihin odotuksiin oikeasti yltää? Ja pitääkö meidän yltääkään? Ja pitääkö meidän antaa sitä kuvaa, että kaikkien pitäisi mennä mahtua siihen määrättyyn muottiin, Winter pohtii.

– Muottien ja odotusten ulkopuolelle jääminen ja siitä itseään soimaaminen on raskasta, Winter jatkaa.