1. yle.fi
  2. Uutiset

Irakissa epäselvyyttä väitetystä ilmaiskusta – Yhdysvallat kiistää tehneensä iskua

Irakin armeija ja puolisotilaalliset joukot kertoivat myöhemmin, että lääkintäsaattuetta vastaan ei ole isketty.

Irak
Ohjusiskussa tuhoutuneen ajoneuvon jäänteet palavat Bagdadin lentoasemalla.
Kuvituskuva. Yhdysvallat teki perjantaina ohjusiskun Bagdadin kansainvälisellä lentokentällä, jossa kuoli Hashed al-Shaabi -järjestön jäseniä.Irakin asevoimat / AFP

Irakissa liikkui lauantain vastaisena yönä ja aamulla ristiriitaisia tietoja mahdollisesta ilmaiskusta, joka olisi tehty lääkintäsaattuetta vastaan.

Irakin puolisotilaalliset joukot kertoivat lauantain vastaisena yönä, että ainakin kuusi ihmistä oli kuollut ja kolme haavoittunut vakavasti ilmaiskussa. Iskun kohteena väitettiin olleen Hashed al-Shaabi -joukkojen komentajalle kuulunut lääkintäsaattue.

Irakin armeija kuitenkin kiisti uutistoimisto Reutersin mukaan, että mitään lääkintäsaattuetta vastaan olisi isketty väitetyllä alueella.

Irakilaisviestimet kertoivat iskun tapahtuneen myöhään perjantaina valtatiellä Tajin alueella Bagdadista pohjoiseen.

Myös puolisotilaalliset joukot korjasivat, että ilmaiskuja ei ollut tapahtunut alueella.

Irakin valtiontelevisio ehti syyttää Yhdysvaltain tehneen iskun. Yhdysvaltain johtama, äärijärjestö Isisiä vastaan taisteleva liittouma puolestaan ilmoitti, että se ei ole tehnyt alueella iskuja viime päivinä.

Yhdysvallat teki eilen ohjusiskun Bagdadin kansainväliselle lentosemalle. Iskussa kuoli ainakin kahdeksan ihmistä, heidän joukossaan muun muassa iranilainen kenraali Qassim Suleimani sekä Iranin tukeman Hashed al-Shaabin varajohtaja Abu Mahdi al-Muhandis.

Aiheesta lisää:

Trumpin mukaan Yhdysvallat ei halua sotaa – USA lähettää 3 000 sotilasta Lähi-itään lisääntyneen uhan vuoksi

Miten Iran reagoi Yhdysvaltain iskuun? Asiantuntijat pitävät kriisin kiristymistä todennäköisenä

Analyysi: Lähi-idässä pelätään ja iloitaan iranilaiskenraalin kuoleman jälkeen – Iranin kostoisku voi seuraavaksi syöstä Irakin entistä syvempään sekasortoon

Lähteet: AFP, Reuters, AP

Lue seuraavaksi