"Täällä on epäuskoa, että voiko näin tapahtua" – Australian maastopaloalueen tuntumassa asuvan suomalaisen mukaan tuulet puhaltavat kovaa, päivästä ennakoitu tuhoisaa

Pelastusviranomaiset varoittavat, että palot voivat liikkua ääriolosuhteissa pelottavan nopeasti.

Australia
Palomies sammuttamassa paloa Batemans Bayssa.
Palomies sammuttamassa paloa Batemans Bayssa, jossa lämpötila on nousemassa lauantaina jälleen yli 40 asteen.Peter Parks / AFP

Australian itärannikolla metsäpalot ovat roihunneet hallitsemattomasti, kun korkeat lämpötilat ja kovat tuulet ovat vauhdittaneet palojen leviämistä.

Uudessa Etelä-Walesin osavaltiossa roihusi aamupäivällä noin 130 maastopaloa ja Victorian osavaltiossa viitisenkymmentä.

Uuden Etelä-Walesin etelärannikolla Merimbulassa paloalueen tuntumassa asuva suomalainen lääkäri Sampsa Kallinen kuvasi tilannetta lauantaina "vaimeaksi sekasorroksi".

– Täällä on sellainen epäusko, että voiko näin tapahtua, että kokonainen maa palaa, hän kertoo Ylelle.

– Joskus kriisitilanteessa näkee rikollisuutta ja sen sellaista, mutta mitään niin riehakasta täällä ei ole ollut.

Viranomaiset ovat arvioineet, että Kallisen kotikaupunki toistaiseksi säästyy paloilta eikä asukkaita ole evakuoitu.

– Tällä hetkellä käytännössä tietä pitkin ei pääse enää mihinkään täältä. Merievakuaatio on käytännössä ainoa vaihtoehto tässä vaiheessa, Kallinen kuvasi.

Kallinen kertoi Ylelle aiemmin halunneensa jäädä Merimbulaan australialaisen avopuolisonsa kanssa voidakseen tarjota kotonaan turvaa sitä tarvitseville.

Ihmisiä evakuoidaan metsäpalon takia.
Australian merivoimien alus toi Mallacootasta maastapalojen vuoksi evakuoituja Hastingsin satamaan Victorian osavaltiossa 4. tammikuuta.Ian Currie / EPA

Ennustettu korkeita lämpötiloja ja kovaa tuulta

Lauantaista oli ennustettu erittäin tuhoisaa maastopalopäivää. Lämpötilojen odotettiin kipuavan monin paikoin yli 40 asteen, ja kovien tuulien ennakoitiin liikuttavan suuria palorintamia lähemmäs tiheästi asuttuja alueita.

Sisämaassa lämpötila saattaa kohota paikoin jopa 45 asteen tuntumaan.

Kallisen mukaan päivän lämpötila oli rannikolla jäänyt odotettua matalammaksi.

– Täällä rannikolla on hieman yli 30 astetta, mikä on positiivista, koska luvattiin 40 astetta. Tuuli on voimistunut päivän mittaan huomattavasti, ja se on syy miksi päivä tulee olemaan todella paha, Kallinen kertoi.

Kartta
Kalevi Rytkölä / Yle

Uudessa Etelä-Walesissa sijaitsevassa Sydneyssä olosuhteet ovat olleet aamusta saakka hyvin tukalat, kun lämpötila kohosi jo aamukymmenen aikoihin yli 30 asteeseen.

Kaupungissa on leijunut aamusta saakka myös viime kuukausina hyvin tutuksi tullut savusumuverho, jonka vaikutukset hengitysilman laatuun herättävät huolta.

Sydney Morning Herald (siirryt toiseen palveluun) -lehden mukaan pelastusviranomaiset varoittavat muun muassa tuulen mukana kulkeutuvista kekäleparvista, jotka saattavat levittää tulen hyvinkin kauas alkuperäisistä paloalueista.

Maan kaakkoisosan rannikon lomakohteet ovat muuttuneet kuin aavekaupungeiksi, kun evakuointikäskyn saaneet turistit ja asukkaat ovat lähteneet paloja pakoon. Esimerkiksi alueen ruokakaupat ovat lauantaina kiinni. Evakuointikäsky on annettu kolmessa osavaltiossa yli 100 000 asukkaalle.

– Olemme kirjaimellisesti nähneet kymmenientuhansien ihmisten siirtyvän pois, sanoi Uuden Etelä-Walesin osavaltion johtava palopäällikkö Shane Fitzsimmons. Hän varoitti, että edessä on pitkä ja vaikea päivä.

Suositulla turistisaarella kaksi kuollut paloissa

Uuden Etelä-Walesin palo- ja pelastusviranomaiset ovat varoittaneet, että palot voivat liikkua pelottavan nopeasti äärimmäisten olosuhteiden vuoksi.

– Menetämme lauantaina mitä todennäköisimmin koteja. Päivä on menestys, jos emme menetä ihmishenkiä, apulaispalopäällikkö Rob Rogers sanoi Sydney Morning Heraldin mukaan.

Uuden Etelä-Walesin alueella paloja on päivän aikana sammuttamassa yli 3 000 palomiestä, minkä lisäksi 500 palomiestä on sijoitettu strategisiin kohteisiin.

– Mitä tahansa päivä tuo tullessaan, olemme valmiita vastaamaan, Rogers sanoi.

Hieman myöhemmin tuli tieto, että Etelä-Australiassa sijaitsevalla, turistien suosimalla Kangaroo Islandilla on kuollut kaksi ihmistä maastopalossa. The Age (siirryt toiseen palveluun) -lehti kirjoittaa, että poliisin mukaan kaksikko kuoli, kun tuli jyräsi heidän autonsa ylitse.

Tuliolosuhteet saarella ovat monen muun alueen tavoin äärimmäisen vaikeat. Nine News Adelaiden Twitterissä julkaisemassa videossa näkyy, kuinka palorintamassa muodostuu korkeuksiin kohoavia tulitornadoja.

Victorian osavaltion poliisipäällikkö Graham Ashton sanoi yleisradioyhtiö ABC:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan, että osavaltiossa on kateissa parikymmentä ihmistä.

Melbournen kaakkoispuolelle Hastingsin satamaan on alkanut saapua ihmisiä, jotka laivasto evakuoi maan kaakkoiskulmasta Mallacootan rannikkotaajamasta. Tuhannet ihmiset päätyivät alueen rannoille saarroksiin paettuaan maastopaloja.

Aiheesta lisää:

Suomalaislääkärit joutuivat palojen saartamiksi Australiassa, toinen päätti jäädä, toinen pakeni lentämällä – “Mietin vain, koska tapaan kihlattuni uudestaan"

Australian laivasto on aloittanut palojen saartamien ihmisten pelastamisen Mallacootan rannikkokaupungista

Armeija vie apua palojen saartamiin kaupunkeihin Australiassa – Samaan aikaan kohupääministeri saa kommenteillaan kansalaiset buuaamaan

Australian palot: 5,5 miljoonaa hehtaaria palanut, yli tuhat kotia raunioina, 17 kuollut – viilentynyt sää päästi tutkimaan palojen jälkiä