1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Intia

Opiskelijat protestoivat eri puolilla Intiaa naamiomiesten hyökkäystä tunnettuun yliopistoon Delhissä

JNU-yliopistolla on järjestetty viime aikoina lukuisia mielenosoituksia uutta kansalaisuuslakia vastaan, jonka katsotaan syrjivän muslimeja.

Intia
Opiskelijat, professorit ja aktivistit protestoivat väkivaltaista yliopistohyökkäystä Bangaloressa 6. tammikuuta.
Opiskelijat, professorit ja aktivistit protestoivat väkivaltaista yliopistohyökkäystä Bangaloressa 6. tammikuuta.JAGADEESH NV/ EPA

Opiskelijat ovat järjestäneet eri puolilla Intiaa mielenosoituksia protestoidakseen tuntemattomien naamiomiesten hyökkäystä tunnettuun yliopistoon Delhissä.

Muun muassa rautatangoilla ja tiiliskivillä aseistautuneet miehet hyökkäsivät sunnuntai-iltana opiskelijoiden ja opettajien kimppuun JNU-yliopistolla (Jawaharlal Nehru University). Hyökkäyksessä loukkaantui 30 ihmistä.

Sekä loukkantuneet opiskelijat että oppositiopuolueet ovat syyttäneet väkivallasta oikeistolaista opiskelijajärjestöä, jolla on tiiviit suhteet hindunationalistisen pääministerin Narendra Modin BJP-puolueeseen. Kyseinen opiskelijaryhmä puolestaan julkaisi selkkauksen jälkeen tiedotteen, jossa väkivaltaisuuksien puhkeamisista syytettiin opiskelijoita, joilla on yhteyksiä kommunistisiin opiskelijajärjestöihin.

Poliisin mukaan yliopiston tapahtumissa oli kyse kahden kilpailevan opiskelijaryhmän välisistä kahnauksista.

JNU-yliopistolla on järjestetty viime aikoina lukuisia mielenosoituksia Modin uutta kansalaisuuslakia vastaan, jonka katsotaan syrjivän muslimeja.

"Poliisi seurasi sivusta puuttumatta väkivaltaisuuksiin"

Sunnuntaina yliopistolla oli järjestetty mielenosoitus opintomaksujen korotusta vastaan. Useilla videoilla näkyi, kuinka naamioituneet miehet hakkasivat yliopiston käytävillä protestiin osallistuneita opiskelijoita.

Monet yliopiston majoitustiloissa olleet opiskelijat kertoivat kauhunhetkistään, kun hyökkääjät yrittivät päästä väkivalloin heidän huoneisiinsa.

Taloustiedon opettaja kertoi, että hän soitti hyökkäyksestä poliisille, joka saapui paikalle vasta tunnin kuluttua hälytyksestä. Lukuisat opiskelijat puolestaan kertoivat uutistoimisto Reutersille, että poliisi seurasi naamiomiesten hyökkäystä sivusta puuttumatta siihen millään tavalla.

Lisäksi silminnäkijät kertoivat, että ryhmä kepein aseistautuneita miehiä hyökkäsi kohti ambulanssia, joka pyrki kuljettamaan loukkaantuneita sairaalaan yliopistolta. Silminnäkijöiden mukaan poliisi ei puuttunut tähänkään tilanteeseen.

Kansalaisuuslaista syttyneissä protesteissa on kuollut lukuisia ihmisiä eri puolilla Intiaa. Mielenosoittajien vastustama laki nopeuttaa kansalaisuuden saamista Afganistanista, Bangladeshista ja Pakistanista tulleiden siirtolaisten kohdalla, mutta se jättää ulkopuolelle muslimit.

Modin hindunationalistista hallitusta on syytetty siitä, että se ajaa hindujen etuja muiden uskontoryhmien edelle. Hinduenemmistöisen Intian väestöstä on muslimeja 14 prosenttia eli yli 200 miljoonaa.

Modin puoluetta edustava talousministeri Nirmala Sitharaman on tuominnut väkivaltaisuudet yliopistolla.

Lue myös:

Intian kuohunnalle ei näy loppua – uusi kansalaisuuslaki säikäytti muslimivähemmistön, joka pelkää jäävänsä hinduenemmistön syrjimäksi

Lähteet: AP, Reuters

Lue seuraavaksi