Maanantai-illan liikenneonnettomuus johti yhden kuolemaan Vantaalla

Lahdenväylällä tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli henkilöauton hallinnan menettänyt kuljettaja.

Vantaa
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Maanantaina 6. tammikuuta kello kymmenen jälkeen illalla Vantaan Lahdenväylällä Mikkolan liittymän kohdalla tapahtunut liikenneonnettomuus johti yhden henkilön kuolemaan.

Onnettomuudessa osallisena olleen henkilöauton kuljettajan epäillään menettäneen autonsa hallinnan ja törmänneen kaiteeseen, josta auto oli pyörähtänyt vasemmanpuoleiselle kaistalle. Takana ajanut kuljettaja oli törmännyt autoon. Kummassakaan ajoneuvossa ei ollut muita matkustajia.

Poliisin mukaan onnettomuudessa menehtyi ajoneuvonsa hallinnan menettänyt kuljettaja, vuonna 1986 syntynyt mies.