1. yle.fi
  2. Uutiset

Sähköautojen lataustolppaan saatava tuki kasvoi moninkertaiseksi

ARA voi tänä vuonna myöntää tukea runsaalle 5 000 lataustolpalle yhteensä yli viisi miljoonaa euroa.

Kotimaan uutiset
sähköauton lataus
Kuvituskuva.Antti Haanpää / Yle

Taloyhtiöt ovat voineet hakea tukea sähköautojen latauspisteisiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:lta. Kahtena edellisenä vuotena tukea on ollut saatavilla 1,5 miljoonaa euroa vuodessa, mutta tänä vuonna tuen määrä on moninkertainen.

– Käytössämme on 5,5 miljoonaa euroa, kertoo ARA:n ylitarkastaja Kari Lappalainen.

Lappalaisen mukaan tukea voivat saada taloyhtiöt, mutta eivät yksityiset henkilöt. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tukea saa rivi- ja kerrostaloihin. Tukea voivat hakea myös taloyhtiöiden omistamat pysäköintiyhtiöt.

Kysyntä on kasvamassa

Kahden aiemman vuoden tukirahoilla on avustettu noin 3 000 latauspisteen rakentamista. Ylitarkastaja Kari Lappalaisen mukaan avustusta täytyi ensi vaiheessa jopa markkinoida, mutta viime vuoden loppupuolella sen kysyntä alkoi selvästi kasvaa.

– Nyt hakemuksissa on jo pieni jono, Lappalainen sanoo.

Hän arvioi, että vuoden 2020 aikana tukea myönnetään yli 5 000 latauspisteelle.

Tuen määrä on normaalisti 35 prosenttia kustannuksista. Sen määrä voi kuitenkin kasvaa, jos puolet latauspaikoista on vähintään 11 kilowatin tehoisia. Tuolloin tuki voi olla jopa 50 prosenttia.

Lue lisää:

Viisi taloyhtiötä sähköisti yhdessä porilaisen parkkipaikan – "Ei ole vielä näkynyt yhtään sähköautoa"

Suomen ilmastopaneeli: Sähköauto päihittää muut autot niin kustannuksissa kuin päästöissäkin muutaman käyttövuoden jälkeen

Lue seuraavaksi