Analyysi: Suomi onnistuu tulevassa hävittäjäkaupassaan, vaikka päätös onkin poliittinen

Hävittäjäehdokkaiden testaukset alkavat Suomessa.

hävittäjät (lentokoneet)
Suomen HX-hävittäjähankeen ehdokkaat.
Kuvamanipulaatio: viisi eri valmistajaa on edelleen mukana Suomen hävittäjäkilpailussa. AOP, kuvankäsittely Juha Rissanen / Yle.

Suurissa asekaupoissa oikea ajoitus ja oikeat kumppanit ovat ratkaisevia.

Hyviä hävittäjiä ei koskaan myydä halvalla, mutta on täysin mahdollista, että Suomi onnistuu valinnassaan. Ainakin ajankohta rauhanajan suurimmalle asekaupalle näyttää olevan oikea.

Puolustusvoimat ostaa ensi vuonna reilut kuusikymmentä monitoimihävittäjää mahdollisesti kymmenellä miljardilla eurolla. Ehdolla on viisi eri konetta: amerikkalaiset F-35 ja Super Hornet, ranskalainen Rafale, yhteiseurooppalainen Eurofighter ja ruotsalainen Gripen E.

Näistä neljä ensimmäistä on Nato-maiden käytössä. Viideskin toimii ihan hyvin Nato-koneiden kanssa.

Kaikki koneet tulevat Pirkkalan lentokentälle tammi–helmikuun 2020 aikana testattavaksi Suomen ilmatilassa. Puolustusministeriön mukaan Suomeen valitaan se kone, joka parhaiten sopii yhteistoimintaan meri- ja maavoimien kanssa Suomen olosuhteissa.

Yhtä hyvin ministeriö voisi sanoa, että Suomeen valitaan se kone, joka sopii parhaiten yhteistoimintaan tärkeimpien kumppanimaiden eli Yhdysvaltojen, Ruotsin ja Britannian kanssa.

Tulevan hävittäjähankinnan onnistumista voi arvioida tarkastelemalla, miten hyvin Suomen aiemmat asekaupat ovat onnistuneet, mitä muut ovat päättäneet ja miten Euroopan puolustus kehittyy.

Suomi on onnistunut ennenkin

Merkittäviä hankintoja Suomelle ovat olleet nykyiset F/A-18 Hornetit 1990-luvun alussa, NH-90-kuljetushelikopterit ja Leopard-panssarivaunut tämän vuosituhannen puolella.

Maavoimille tilattiin vuonna 2001 parikymmentä yhteiseurooppalaista NH-90-kuljetushelikopteria samanaikaisesti Ruotsin ja Norjan kanssa. Kauppa osoittautui kuitenkin huonoksi. Aluksi koptereiden toimittaminen viivästyi vuosia, koska ne olivat pahasti keskeneräisiä. Myöhemmin käyttöasteet ovat jääneet alhaisiksi jatkuvien huoltojen vuoksi.

Maavoimien suuri panssarivaunuhankinta onnistui paljon paremmin. Puolustusministeriö osti 2000-luvulla ensin Saksasta ja sitten viime vuosikymmenellä Hollannista yhteensä lähes 250 käytettyä Leopard 2A4- ja 2A6 -panssarivaunua. Hollantilaisista vaunuista maksettiin kaksi miljoonaa euroa kappaleelta.

Yksi uusi Leopard 2A6 maksaa kymmenen miljoonaa euroa, joten säästö on ollut tuntuva.

Yhdeksänkymmentäluvun alun Hornet-kauppa oli kooltaan omaa luokkaansa, nykyrahassa mitattuna noin kahdeksan miljardia euroa. Jälkeenpäin on arvioitu, että valinta osui oikeaan. Tosin Lockheed Martinin eli silloisen General Dynamicsin F-16 Fighting Falcon -hävittäjä olisi luultavasti ollut ihan yhtä oikea valinta, sillä sen tuotanto on jatkunut paljon oletettua pidempään.

Aikoinaan moni Nato-maa osti F-16:n ja nyt samat maat ovat siirtymässä saman valmistajan eli Lockheed Martinin F-35-häivekoneeseen. Se on siis tarjolla myös Suomeen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lähde: AOP. Animaatio: Juha Rissanen / Yle

Suomi olisi luotettava asiakas kenelle tahansa

Jos Ilmavoimille valittaisiin Boeingin tarjoama Super Hornet eli Hornetin paranneltu versio, se olisi teollisuuden kannalta sujuvinta, koska nykyiset Hornetit on valtaosin koottu Suomessa. Kaupassa tulisi mukana useita elektroniseen häirintään erikoistuneita Growler-koneita.

Yksikään Euroopan maa ei kuitenkaan ole vielä ostanut Super Hornetia. Siihen voivat parin vuoden sisällä päätyä Saksa, Sveitsi tai Suomi. Suomen kannalta tilanne on sikäli hyvä, että Saksa ja todennäköisesti myös Sveitsi tekevät päätöksensä ennen Suomea.

Saksa korvaa vanhentuneet Tornadonsa joko Eurofighterilla tai Super Hornetilla tai molemmilla. Jos Saksa tai Sveitsi eivät päädy Super Hornetiin, päätyykö Suomikaan?

Myös ruotsalaisen Gripen E:n osalta tilanne on hieman samankaltainen. Sveitsi pudotti sen jo pois ehdokkaidensa joukosta. Toistaiseksi sitä ovat tilanneet vain Ruotsi ja Brasilia. Jos ennen Suomea ei ilmaannu ainuttakaan uutta tilaajaa, kannattaako Suomenkaan sitä tilata?

Sitä paitsi Ruotsi on jo avannut takaportin. Maa on mukana brittien ja italialaisten kanssa uuden Tempest-hävittäjän kehittämisessä, jonka ensiaskeleet ovat hyvin tiedossa ennen kuin Suomen on aika päättää.

Muiden maiden tekemien hävittäjäpäätösten lisäksi on tärkeää tietää, mikä on Naton asema Euroopassa. Parin vuoden sisällä ehkä nähdään, vahvistuuko Nato vai alkaako Euroopan oma puolustus nousta.

Lisäksi Yhdysvalloissa on tänä vuonna presidentinvaalit. Sen lopputuloksesta voi jo päätellä, kuinka paljon USA sitoutuu Eurooppaan.

Jos alkaa näyttää siltä, että Eurooppa ottaa toden teolla vastuuta omasta puolustuksestaan, Euroopassa myös investoidaan yhä enemmän omaan aseteollisuuteen, varsinkin eurooppalaisiin hävittäjiin.

Suomi on varmasti mieluisa asiakas sekä euroopalaisille että amerikkalaisille lentokonetehtaille. Lisäksi kaikki tuntuvat ylistävän suomalaisten asiantuntemusta. Ehkä se on osin imartelua suurten kauppojen toivossa, mutta voi siinä olla perääkin.

Tällä hetkellä tilanne on vielä se, että monet Euroopan maat harkitsevat tai ovat jo ostaneet yhdysvaltalaisia koneita: entiset Itä-Euroopan maat ovat kiinnostuneita halvemmista F-16-koneista ja läntisen Euroopan maat kalliimmasta F-35:stä.

Kuvituspääkuva

Hävittäjävalinta on puolustuspoliittinen päätös

Puolustusministeriön ja Puolustusvoimien asiantuntijat tekevät hallitukselle esityksen uudesta koneesta vuonna 2021. Onko poliitikkojen tehtävä siis lyödä vain leima esitykseen?

Tavallaan on, mutta päätös on väistämättä myös puolustuspoliittinen.

Jos valitaan ruotsalainen kone, Nato-myönteiset tulkitsevat sen kääntymiseksi yhä enemmän pohjoismaisen yhteistyön ja liittoutumattomuuden suuntaan.

Jos taas valitaan F-35 eli selkein Nato-kone, Nato-vastaiset tulkitsevat sen hivuttaumiseksi kohti Natoa, vaikkei se sitä olekaan. Ei ollut Hornetin valintakaan, toisin kuin 1990-luvulla väitettiin.

Jos taas valitaan joku kolmesta muusta koneesta eli Super Hornet, Rafale tai Eurofighter, se tulkitaan jotakuinkin nykyisen linjan jatkumiseksi.

Aikoinaan Suomi valitsi laman alla kalliimman Hornetin, vaikka tarjolla olisi ollut ihan hyvä ja halvempi vaihtoehto. Hornet oli silti kelpo valinta.

Nyt alkavat testit paljastavat, mitkä viidestä koneesta ovat riittävän suorituskykyisiä Suomen olosuhteissa.

Parin vuoden päästä Puolusministeriö tietää hyvin, pitävätkö valmistajien väitteet koneiden suorituskyvystä paikkansa, ja valtaosa Euroopan maista on tehnyt omat hävittäjävalintansa oman harkintansa mukaan. Kaikissa maissa on tai on ollut ehdolla siis lähes samat koneet kuin Suomessa. Lisäksi tiedämme, etenevätkö Euroopan omat hävittäjähankkeet suunnitellusti.

Kaiken tämän perusteella päätöksenteon pitäisi olla ammattilaisille melko helppoa. Ongelma voi tosin olla se, että joku koneista täyttää kirkkaasti muut vaatimukset, mutta sen huoltoa Suomessa ei pystytä varmistamaan.

Kumppanuussopimukset ovat ihan hyvä vaihtoehto Natolle, johon Suomi ei liity, ainakaan ennen kuin uusia koneita jo alkaa tulla Suomeen vuosikymmenen puolivälissä.