Tässä pari vinkkiä kesätyöhakuun – Etelä-Savossa etsitään muikunpaistajia, sairaanhoitajia ja huvipuistotyöntekijöitä

Asiantuntija kannustaa tuomaan kesätöiden haussa esiin oman motivaation ja esimerkiksi harrastuksissa opitut taidot.

kesätyö
Jäätelötötterö
Jäätelönmyynti on yksi kesätyöklassikko. Kuvituskuva.Pontus Nyqvist / Yle

Tammikuun puolivälin jälkeen Etelä-Savossa on jo lukuisia kesätyöpaikkoja tarjolla. TE-palvelujen avoimista työpaikoista hakusanalla "kesätyö" Etelä-Savosta löytyi maanantaina 66 työpaikkailmoitusta. Ilmoitusten määrä kasvaa kevään edetessä.

Nyt haussa on muun muassa muikunpaistaja ja tarjoilijoita, huvipuistotyöntekijöitä Visulahteen sekä sairaanhoitajia ja lähihoitajia.

Ilmoituksia kannattaa klikkailla auki, koska yhden ilmoituksen avulla saatetaan hakea useita työntekijöitä. Työpaikkoja on siis enemmän kuin työpaikkailmoituksia.

Etelä-Savossa suurin osa kesätyöpaikoista on kaupoissa, ravintoloissa, kahviloissa, huoltoasemilla ja matkailukohteissa. Myös puisto- ja puutarhatöihin etsitään paljon tekijöitä. Teollisuuden työpaikat ovat TE-palvelujen mukaan vähentyneet viime vuosina Etelä-Savossa.

Yhteensä TE-palvelujen eli työkkärin sivuille arvioidaan tulevan ilmoituksia noin 1 800 kesätyöpaikasta Etelä-Savossa.

Joissakin tehtävissä on oltava takana alan opintoja, ja esimerkiksi sairaanhoitajan sijaisella on oltava suoritettuna vähintään 140 opintopistettä. Monissa ravintola-alan töissä vaaditaan hygieniapassi ja vaihtelevasti anniskelupassi, jos työssä myydään alkoholijuomia.

Pari vinkkiä työnhakuun

Entä, jos ei ole vielä opiskellut mitään alaa eikä ole ikinä ennen ollut kesätöissä? TE-palvelujen asiantuntija Sari Palosaari kannustaa näyttämään oman motivaation ja kertomaan esimerkiksi harrastuksissa opituista taidoista.

– Ootko pelannut joukkueessa, tehnyt tiimityötä? Tai jos on menestynyt urheilussa tai käsitöissä hyvin, niitä puolia kannattaa ehdottomasti nostaa esiin.

Jos työnantajalla ei ole ehdottomia vaatimuksia aiemmasta koulutuksesta, kannattaa Palosaaren mukaan kesätyöpaikkaa hakea.

– Jos paikka kiinnostaa, näytä motivaatio, Palosaari sanoo.

Asiantuntija Palosaarella on tsemppaavat sanat myös silloin, jos työpaikkaa ei saa.

– Siä et oo huono, vaikka et saisi paikkaa. Kesätyöpaikkoja on vieläkin vähemmän kuin hakijoita.

Jokaiselle jokin työpaikka on ollut se elämän ensimmäinen. Työpaikkailmoituksen toivelistaa työntekijän ominaisuuksista ei tarvitse kaikilta osin täyttää, jotta työssä pärjäisi.