Kajaanin katujen kunnossapito tökkii, koska kalustoa on varattu tavalliselle talvelle – "Mikä nykyään on normaali talvi, on hyvä kysymys"

Kaupungin kalusto on varattu silmällä pitäen normaalin talven olosuhteit, sitä ajattelua on muutettava.

Teiden talvikunnossapito
Katu on todella liukkaan jään peitossa Kajaanin keskustassa.
Kajaanissa on pidettävä kunnossa talvisin 140 kilometriä katuja ja 130 kilometriä pyöräteitä. Kuvituskuva.Sanna Kähkönen / Yle

Kajaanin kaupungininsinööri Matti Nousiainen myöntää suoraan, että Kajaanissa ei päästä muun muassa katujen talvikunnossapidon suhteen halutulle tasolle. Jatkuvasti vaihtelevat sääolosuhteet hankaloittavat työtä.

Nousiaisen mukaan nyt ongelmana on vesikeli. Kaupunki on hiekoittanut viikonloppuna, mutta sitten tuli lumisade. Sitä auratessa meni myös edellisille liukkaille levitetty hiekka.

– Kalusto on mitoitettu normaalin talven mukaan, eikä sitä saada lisää näin keskellä talvea.

Kaupungin talvikunnossapitokalusto on siis varattu silmällä pitäen normaalin talven olosuhteita. Ajattelua on kaupungininsinööri Matti Nousiaisen mukaan muutettava ja mietittävä, ovatko jatkuvat liukkaat edessä tulevinakin talvina.

Tämä talvi on opettanut kovalla kädellä, että kaluston suhteen pitää olla varautunut jo hyvässä ajoin syksyllä.

– Mikä nykyään on normaali talvi, on hyvä kysymys. Kunnossapidossa pitää tarkastella tulevaa eikä mennyttä.

Katupäällikkö Pekka Kolehmainenkin allekirjoittaa, että Kajaanissa ei pystytä tekemään katujen kunnossapidossa ykkösluokkaa. Kaupungissa on hoidettavana katuja 140 kilometrin ja pyöräteitä 130 kilometrin edestä. Niitä hoitaa kymmenen kuskia ja hiekoitukseen on varattu kolmesta neljään konetta ja kolme konetta.

Tällä hetkellä kaikki kalusto on käytössä ja hiekoitusta tehdään koko ajan. Poikkeusolosuhteissa tehty talvikunnossapito tuottaa vaikeuksia ja on kallista.

– Kaikkia paikkoja ei ole mahdollista hoitaa saman vuorokauden sisään, sanoo Kolehmainen.

Myös Kolehmainen kaipaa lisää resursseja katujen ja pyöräteiden kunnossapitoon. Samalla katupäällikkö pohtii, onko kaupungilla varaa pitää kalustoa seisomassa, jos sille ei ole tarvetta muun muassa tavallisen pakkassään aikaa.

– Jos nämä talvet jatkuvat tällaisina, niin sitten pitää palkata uusia työntekijöitä ja kalustoa.

Tällä hetkellä katujen ja pyöräteiden hoidosta vastaa Kajaanin kaupunki urakoitsijoineen. Lisäksi Kainuun elyllä on omat urakoitsijat.

– Tekijöissä ja kalustoissa on eroja, joka selittää muun muassa, miksi joku paikka on heikommin hiekoitettu kuin toinen, sanoo Kolehmainen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)