Yksi kuoli ja kolme haavoittui ammuskelussa Kanadan Ottawassa

Vahvistamattoman tiedon mukaan ammuskelu tapahtui Airbnb-asunnossa.

Kanada
Kartta
Harri Vähäkangas / Yle

Kanadan pääkaupungissa Ottawassa on tapahtunut ampumavälikohtaus, jossa on kuollut yksi ja haavoittunut kolme ihmistä. Kanadan yleisradioyhtiön CBC:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan poliisi sanoo alueen olevan nyt turvattu.

Poliisin mukaan ampujaa ei ole saatu kiinni. Poliisi uskoo, etteivät uhrit valikoituneet sattumalta, vaan ampuminen oli kohdistettu.

Kolme ihmistä on viety sairaalaan vakavasti haavoittuneina. Yksi haavoittuneista on 15-vuotias poika.

Ammuskelu tapahtui noin kilometrin päässä Kanadan parlamentista. Televisiokanava CTV:n (siirryt toiseen palveluun) haastatteleman alueella asuvan miehen mukaan ammuskelu tapahtui Airbnb-huoneistossa, eli vuokrattavassa loma-asunnossa.

Poliisi kehotti ihmisiä Twitterissä pysymään poissa alueelta, jossa ammuskelu sattui.

Toistaiseksi viranomaiset eivät ole kertoneet tarkempia tietoja tapahtumien kulusta tai uhreista.